Iltadeitti

Jaahas. Minulla olisi vielä tänä iltana treffit. Bongasin siis Tinderistä (Ei tarvinne sanoa mitään) tyypin numero kaksi, joka siis vaikuttaa tarpeeksi täysjärkiseltä ihan oikeaan tapaamiseen. Tinderistä sen verran, että matcheja siellä on paljon. Ja siis olen mielestäni melko ronkelikin vielä. Mutta enhän mä varsinaisesti juttele kuin muutamien kanssa, sellaista perus small talkia josta oikeastaan tietää ettei homma etene edes Tinderin ulkopuolelle. Mikähän siinä muuten on, ettei suurin osa Tinder-porukasta sano yhtään mitään? Egobuustailua? Kerää koko sarja-meininkiä? Miten vain.

Mähän olen nyt tapaillut (tai jotain) sitä aiemmin bongaamaani Tinder-tapausta numero yksi ja tänään se pyytelikin leffaan. En vain oikein ole ihan perillä tämän tapauksen tarkoitusperistä. Puhuu kyllä ne asiat mitä haluankin kuulla, mutta toteutus kusee. Ollaan kyllä juteltu asiasta mutta edelleen mun vaistot huutaa hoosiannaa, eli en oikein luota tähän tapaukseen. Yhtään. Harmi sinänsä että ehdin ihastua. (No sehän onkin niin kamala yllätys.. eh..)
Mutta tämä tyyppi olkoon nyt omassa arvossaan hetken. Aika näyttää.

Sain taannoin läksytystä äidiltäni koskien miesmakuani. Minulla on kuulemma käytännössä ihan paska miesmaku. No niinhän se on, tiedän sen itsekin. Ihastun aina niihin vaikeisiin tapauksiin. Mutta kun mä tarvitsen sellaisen ihmisen jossa on särmää ja joka uskaltaa sanoa vastaan ja jolla huumorintaju kestää pahimmatkin möläytykset. Harmi vaan että useimmiten ne tyypit on sitten vähän.. No, ehkä "epäluotettavia" olisi se oikea ilmaisu.
Tekisi mieli kyllä sanoa "kusipäitä".
Mutta! Äidin pikku enkelinä lupasin yrittää antaa mahdollisuuden myös niille rauhallisemmille miehille. Siitä varmasti tuleekin jotain.
Mutta syteen tai saveen, lähdenpä kohta iltadeitille.

Äidin mieliksi

Aamudeitti ja entiset heilat

Viime syksyinen heila kävi eilen kylässä. Taustoista sen verran että tapailtiin joku hetki aikoinaan mutta ei siitä(kään) tullut mitään vuosisadan rakkaustarinaa. Mutta ollaan siis pidetty nyttemmin yhteyttä ja hengailtu aina ajoittain. Kyllähän me molemmat tiedetään ettei meistä tule mitään kavereita (+ satunnaista extraa) kummempaa, mutta viihdytään hyvin yhdessä. Se on sellainen tyyppi jolle voin soittaa kun haluan vaan kainaloon leffan ajaksi. Tai vähän enemmän. Joka tapauksessa meillä oli kiva ilta. Jotenkin tuli vaan tosi yksinäinen olo sen jälkeen kun se lähti. Plus ahdisti jo ennakkoon seuraavan aamun treffit. Mistä päästäänkin asiaan..

Millainen ihminen haluaa treffeille aamulla? Mitä helv...? Yritetäänkö tässä olla jotenkin omaperäisiä?
Mun mielestä omaperäistä olisi vaikka kahvittelun sijaan käydä benjihypyssä, tai jotain muuta mitä ei yleensä tule joka päivä tehtyä. Ja sitäpaitsi minä tykkään nukkua. Mutta ei. Herään puoli kahdeksalta ärsyttävään kännykän herätysääneen. Ja olinpa herätystä asettaessani ollut tosi vitsikäs; ruudussa luki herätystekstinä "Treffeille, biaatch!". Ei naurata.

Mä en alunperinkään ollut kovin innoissani näistä treffeistä koska yksinkertaisesti A.) suostuessani treffeille, olin juonut koko illan kossua. Ja B.) tiesin jo muutaman tekstarin perusteella että kyseinen mies on kyllä tosi mukava, mutta ei ehkä ihan mun tyyppinen. Yksinkertaista.

Olisin tietysti voinut kasvattaa selkärangan ja todeta että okei, tuli ehkä juotua sinä iltana ja tehtyä pari virhearviota plus olen jo selväpäisenäkin todennut että meille ei hääkellot soi joten eiköhän unohdeta tämä mutta kun olen kohtelias niin ei, uhraudun heräämään aikaiseen ja tapaamaan tämän miehen. Kai mulla sitten jossain takaraivon perukoilla joku Amor huutaa että täytyy antaa mahdollisuus ja voi vaikka yllättyä.
En kuitenkaan yllättynyt. Heti ensimmäisestä tervehdyksestä treffien loppumiseen saakka olin vieläkin samaa mieltä. Meille ei hääkellot soi. Eikä muutkaan kellot, herätyskellosta nyt puhumattakaan.

Ja kaikenlisäksi minua ahdistaa ihan kamalasti se että tullaan ihan iholle samantien. Heti ollaan halailemassa ja hiplaamassa kättä ja silittelemässä ja muuta sellaista mikä saa minut miettimään parasta tekosyytä poistua paikalta ennätysvauhtia. Onneksi olen kokemuksen myötä oppinut liukenemaan melko sulavasti tarpeen vaatiessa. Tarvitseeko edes mainita että "minun on nyt ihan pakko lähteä siivoamaan kämppä ennen kuin kaverit tulee kahville, oli kivaa, nähdään!"

P.S se lämmittelevä eksä josta mainitsin edellisessä postauksessa, pyysi tänään kahville. En mennyt. Enkä mene.

Elämäni kauniit ja rohkeat

Tässä se nyt on. Jälleen uusi sinkkublogi.
Mä olen tosi huono aloittamaan kirjoittamista, tai ainakaan niin että teksti olisi jotenkin järkevä. Mutta jostain se on pakko lähteä liikenteeseen.
Olen heilunut nyt abauttiarallaa 1,5 vuotta sinkkuna ja nähnyt sinä aikana jos jonkinmoista miespuolista toheloa, potentiaalia, kusipäätä, p****haukkaa ja sydäntensärkijää.

Olen ihastunut, pettynyt, nauranut, itkenyt, nauttinut... you name it. Mutta ennen kaikkea viime aikoina olen alkanut pikkuhiljaa kyllästymään sinkkuiluun ja kaikkeen siihen kivaan ja kamalaan mitä tuo lomakkeiden kirosana tuo mukanaan.

Toisinaan (heikkoina hetkinä) on jopa ollut havaittavissa jos jonkinmoista kriisiä sinkkuudesta, minkä varmasti joka ikinen läheinen ystäväni on joutunut huomaamaan. Onneksi omaan myös mielettömän hyvän huonon huumorintajun joten en ota itseäni kovin vakavasti. Eikä ota ystävänikään.

Miehistä, parisuhteesta (ja sen puutteesta) sekä deittailusta minulla sen sijaan on paljon sanottavaa.
Yleisesti ottaen tuntuu että löydän aina itseni keskeltä jotain tosi kummallista mieskuviota, jossa pahimmatkin saippuasarjat jäisi kakkoseksi (No okei, ei ehkä Kauniit ja Rohkeat).

Tällä hetkellä tilanne on se, että tapailen (tai jotain) yhtä tyyppiä jonka bongasin Tinderistä. Näen satunnaisesti myös erästä entistä "heilaa" ja käyn treffeillä jos nyt joku mielenkiintoinen sattuu tulemaan eteen. Yksi eksä lämmittelee jo kolmatta kertaa (ei tule tapahtumaan) ja olen iskenyt silmäni erään tavaratalon myyjään. Tätä jälkimmäistä aion pyytää kahville heti kun tilaisuus tulee.

P.S Ei ollut heilaa helluntaina eikä myöskään juhannuksena (Varsinaisesti) mutta myönnyin humalapäissäni treffeille erään puolitutun kanssa. Se herra ei nyt oikein innosta mutta kai se on mentävä kun kerran olen lupautunut. Arght.

Mr. Oikea, etkö voisi jo pelastaa minut tästä deittiviidakosta..