Kulkuset, kulkuset..

Pari päivää sitten postilaatikostani tipahti Ikean joulumainos. Olin vähän hämmästynyt (ja närkästynyt) siitä että joulun mainonta aloitetaan jo näin aikaisiin. Mähän en ole mikään joulufani ikinä ollut, kuuset, koristeet ja joululaulut aiheuttaa lähinnä ylimääräistä ketutusta.
Ikean mainosta selatessani aloin kuitenkin miettimään että milloinkahan mä vietän joulua kahdestaan. - Siis jonkun muun kun äidin kanssa.
Tällä aikataululla tuskin ehdin miestä bongaamaan kuusen alle (vaikkakin yritys on ollut hyvä) joten ainakin tämän vuoden osalta peli lienee menetetty.

Yrityksestä puheenollen, olin sitten jälleen kerran ekoilla treffeillä eilen. Normaalista poiketen, musta tuntuu että tällä kertaa pääsen toisillekin treffeille. Pidetään peukut pystyssä!
Myös se tyyppi jota tapailin (tai jotain) haluaisi nähdä taas. Mä en vieläkään ymmärrä mitä sen päässä liikkuu, selkeästihän se on kiinnostunut enemmänkin kuin pelkästään yövierailuista mutta joku jarru tuntuisi kuitenkin olevan päällä. Olen kuitenkin pitänyt rautaisen (joskin vähän taipuneen) selkärankani kasassa enkä odota mitään ihmeitä.

Joulua odotellessa..

Hämmästykseni myös aamudeitti laittoi viestiä. Herra muutti toiseen kaupunkiin joku kuukausi sitten ja nyt pyyteli käymään luonaan. Mitä vit.....? Siis tämä tapaus se ei kyllä ymmärrä ei sitten millään. Mä en tiedä miten pitkä pätkä rautalankaa ja ratakiskoa mun pitäisi sille vääntää jotta se ymmärtäisi että meillä ei ollut, ei ole, eikä tule koskaan olemaan yhtään mitään. Ja ei, en leiki vaikeasti tavoiteltavaa. Minua ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Ja tämän kaiken mä olen hänelle selvällä suomenkielellä kertonut. Ehkä mun täytyy seuraavaksi kokeilla ruotsia tai vaikka viittomia.

Aidan tuolla puolen

Kävinpäs hieman katselemassa maisemia naapurikaupungissa ja täytyy myöntää että mun kokemuksilla ruoho on ehkä hieman vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Se tietysti johtui siitä että kyseisessä kaupungissa on enemmän sakkia kuin omassa kotikaupungissani. (Tai näin ainakin yritän vakuuttaa itselleni)
Matkan alussa ajattelin pysyä kovana ja pitää Tinderin tiukasti kiinni koko reissun ajan. Kuitenkin ensimmäisen skumppapullon avattuani mieli kummasti muuttui. Kovin kauaa en kuitenkaan jaksanut ihmisiä selailla sillä siinä olisi varmasti mennyt koko loma. Ja olisihan siinä iskenyt pieni runsaudenpula kun niitä komeita kasvojahan nimittäin riitti. (Päässäni alkoikin samantien soimaan It's raining men (Geri Halliwellin versiona) ja mielessäni ratsastin jo auringonlaskuun oman ritarini kanssa.)
Onnistuin kuitenkin ryhdistäytymään ja sen sijaan että olisin käynyt paikallisilla treffeillä, katselin 24/7 hempeileviä ystäviäni joilla on kyllä keskenään jotain niin erityistä etten edes minä sinkkuna tuntenut kertaakaan itseäni yksinäiseksi vaikka majailinkin heidän nurkissaan kolmantena pyöränä ja kuuntelin jatkuvaa pusujen muiskauttelua. Olen hieman kateellinen.

Toki kävihän mulla mielessä sekin että entäpä jos osa minunkin onnesta olisi jossain toisessa kaupungissa? Tietysti tapani mukaan menin jo hieman asioiden edelle ja hyvin pikaisesti kuvittelin itselleni oman adoniksen ja pikku kaukosuhteen. Kuvitelma tietysti päättyi onnellisesti siihen että mun oma adonis muutti samaan kaupunkiin ja sitten happily ever after.
Kuitenkin todellisuus muistutti mua kaukosuhteen toimivuudesta kun lemppari-eksäni laittoi viestiä ja kyseli kuulumisia. Hänen kanssaan meillä oli 250km välissä. Homma ei toiminut mutta pidetään edelleenkin tiiviisti yhteyttä. Turvallisen välimatkan päästä.

Toistaiseksi siis pitäydyn oman kaupungin maisemissa ja tyydyn välillä ihailemaan ruohoa aidan tuolla puolen.

Aidan tuolla puolen

P.S
Kotimatka sujui kivasti flirttaillen viereen istuneen komistuksen kanssa. Mutta why oh why en pyytänyt sitä puhelinnumeroa...!



Photo credit: Marja Ligterink (having a break) / Foter / CC BY-NC

Tuhlari

Sinkkuilu on epäilemättä kalliimpi elämäntilanne kuin parisuhde. (Myös huomattavasti kalliimpi kuin pari suhdetta).
On sanomattakin selvää kuinka hemmetin kallista on asua yksin ja maksaa kaikki yksin, mutta ei se halpaa ole jatkuvasti juosta treffeilläkään.

Mähän olen sellainen etten yksinkertaisesti kehtaa joka hemmetin kerta maksattaa miehellä. Kyllähän se on ihan hieno (ja perinteikäs) tapa että mies maksaa, mutta modernina ja itsenäisenä leidinä en vedä hernettä nenään jos maksan treffeillä itse syömiseni/juomiseni/muut huvit. (Ehkä tämä on myös joku alkukantainen tapa viestittää että minä en ole siipeilijä).

Tästä voimme siis päätellä että Sen Oikean kiikaroiminen Näiden Väärien joukosta käy melko kalliiksi, ainakin tällä deittailutahdilla millä itse olen mennyt kuluvan vuoden aikana.
Tietysti voisihan niitä huonompiakin sijoituskohteita olla.

Aikoinaan eräällä tuttavapariskunnalla oli "häärahasto", jonne he yhdessä keräsivät jokaisen kolikon mikä vastaan tuli. Ideana oli että kun purkki on täynnä, heillä on pesämuna tulevia häitä varten ja voidaankin alkaa väsäämään kutsuja. Söpöä.
Ehkäpä minä puolestani perustan oman pienen treffirahastoni, jonne sitten työnnän aina kaikki pikkuhilut joilla pääsen taas seuraaville treffeille.

Treffirahasto

P.s
Käännetyistä kivistä puheenollen. Mun selkäranka taipui jälleen ja treffattiin taas sen tyypin kanssa jota tapailin (tai jotain). Oli tosi mukava ilta.