Pienissä häissä

Vieläkö muistatte sen avecittoman kutsun jonka sain taannoin? Pienestä nyrpistelystä huolimatta päätin ilmoittaa itseni (vain ja ainoastaan itseni) kyseisiin kinkereihin. Toimikoon avecina vaikka mielikuvituskaveri, tai sivupersoonat.
Kyseessä oli siis muutenkin sinkun painajainen; häät.
Toki tunnehan on sama olipa kyseessä mitkä (suku)juhlat tahansa, missä oletetaan että tottakai se lähes 3-kymppinen saapuu paikalle seuralaisen kera. Eivät sentään laittaneet minua istumaan lasten pöytään.

Noh, kaikesta keljutuksesta huolimatta tälläydyin siis parhaimpiini ja änkäsin puoliväkisin sukulaisten ylitäyteen autoon takapenkille perheen teinien seuraksi.

Jo kirkossa ehdin huomaamaan että silmänruokaa ei ollut juurikaan ollenkaan tarjolla, paitsi joku morsiamen sukulaispoika, jonka kylläkin totesin heti ensisilmäyksellä olevan aivan liian nuori minulle.
Onnekseni kuitenkin nimikylttini vieressä komeili kasa drinkkilippuja. (Vielä isommaksi onnekseni sain lopulta säälistä myötätunnosta koko pöytäseurueen drinkkiliput.)

Ilmeeni kun sulhanen pyysi anteeksi ettei juhlissa ollut minulle sinkkumiehiä

Mukavasta menosta huolimatta en kuitenkaan onnistunut välttämään perinteisiä sinkkujen nöyryytysleikkejä ja näinpä päädyin niistä pahimpaan; kimpun heittoon. Vielä pahemman hommasta teki se, että olin tottakai juhlien ainoa sinkku. Awkward...........
Noh, koska kilpailijoita ei ollut, kelpasi leikkiin mukaan lopulta myös "vain" kihloissa olevat ja muut "naimattomat seurustelevat". Enkä muuten edes saanut sitä hemmetin kimppua.