1499 muuta

Viime lauantaina olikin melkoisen vauhdikas baarireissu. Seuranani ollut, suvun toinen ainoa sinkku jakoi vinkkejä miesten iskemiseen ja pakko myöntää että vientiä olisi kyllä riittänyt. Jos vain olisin jonkun kelpuuttanut. Mä en vaan oikein innostu mistään yhden illan sotkuista eikä oikein kukaan säväyttänyt sen ihmeemmin. Ei, en ole kranttu (no terveellä tavalla olen) mutta luotan vaistooni.

Ongelma saattoi olla myös siinä että samaan baariin sattui myös se tyyppi jota oon tapaillut (tai jotain).
Meidän tapailu (tai jotain) on mennyt aika sekavaksi; tyyppi kyllä väittää edelleen olevansa ihastunut mutta on kiireinen ja mutta kun pelottaa ja mutta mutta mutta mutta. Olkoonsa sitten.. Liian monta muttaa minun kärsivällisyydelle.

Onneksi rakas seuraneitini muistutti minua siitä että kyseiseen baariinhan mahtuu 1500 (No itseasiassa 1000) henkilöä joten "Se on vain yksi muiden joukossa. Täällä on 1499 muutakin. Käy kiinni."
Ja niinhän minä sitten tein. Pidin silmät auki, flirttaisin ja minulla oli kiva ilta. Tosin, törmäsin entiseen luokkakaveriin (melkoinen pelimies) joka heti ensitöikseen kysyi joko olen naimisissa. Hetki siinä vaihdeltiin kuulumisia ja naureskeltiin miten muut on jo rengastettuja ja perheellisiä kunnes hän puristi minua perseestä ja postui paikalta. Miehet.

Törmäsin myös jälleen kerran lämmittelevään eksään jota kylläkin onnistuin taas välttelemään ansioituneesti. Se on kyllä viestitellyt melkein joka päivä sen jälkeen, pyysi jopa kuskiksi reissullensa ja kun kieltäydyin, hän ilmoitti että olisi joka tapauksessa ajanut itse. Ööh?
Aamudeittikin oli baarissa ja taisi suuttua mulle kun en kovin innokkaasti vastaillut sen viesteihin ja parhaani mukaan väistelin koko tyyppiä koko illan. Ei ole herrasta kuulunut enää.

(Sivuhuomautuksena täytyy ihmetellä miten joka ikinen kerta törmäänkin kaikkiin entisiin heiloihin/hoitoihin/deitteihin kun olen liikenteessä. Eikä tämä ole mikään pieni kaupunki.)

Seuraavan päivän sukujuhlat sujui melko kivuttomasti. Kirkossa ei ollut kovin montaa silmäniloa komeaa kanttoria lukuunottamatta, (sen sijaan bongasin kyllä yhden tyypin jota pussailin joskus teininä) joten käytin ajan hyväkseni ja selailin Tinderiä ja juorusin siskoni kanssa.
Itse juhlissa pidin matalaa profiilia ja keskityin herkkujen syömiseen. 

Kuvittelin jo selvinneeni suuremmista kyselyistä kunnes kuulin sen jälleen; "jokos sinä olet naimisissa?".

Vastauksena vilautin vasemmasta kädestäni kaikkia viittä sormea, joissa yhdessäkään ei kimaltele sormus ja hymyilin kiusaantuneesti. 

Mieli kyllä teki näyttää vain yhtä sormea.

Enkä puhu nyt peukusta enkä nimettömästä.

Neiti Aveciton

Sukujuhlat. Mitkä tahansa juhlat. Mutta ennen kaikkea sukujuhlat (Näihin muuten luetaan meidän suvussa kaikki partyt aina häistä hautajaisiin).
Ne onkin sellaisia kinkereitä missä on aina hirveän hauskaa (Hei, nimeni on sarkasmi) olla sinkku. Se juhlien ainoa sinkku.
Muilla on lapsia kertynyt niin etten edes tiedä enää kaikkien nimiä, on puolisot ja sitten vielä ne perhefarmarit tukkimassa sen ainoan tien juhlapaikalle.
Minua alkaa aina ahdistaa paria päivää (viikkoa) ennen näitä juhlia. Täytyy miettiä vaatteet ja sopia kuka kuskaa minut paikalle (niin, citysinkku ei tarvitse autoa. Ja ainiin! Melkein unohtui; ei ole sitä miestä jonka etupenkillä kulkisin kivasti)
Kaiken kivan lisäksi mietin yleensä valmiiksi sopivan nasevat vastaukset siihen iänikuiseen kysymykseen, johon satavarmasti törmään monta mukavaa kertaa päivän aikana; "Noh, jokos sinä olet löytänyt itsellesi miehen....?" (Se kysymys ärsyttää minua sen verran että pelkkä "En" ei riitä.)
Toisaalta minulla menee sympatiat myös niille pariutuneille, jotka puolestaa joutuvat kestämään kyselyä jälkikasvusta ja naimisiinmenosta, jos kumpaa jompaa ei vielä ole tapahtunut.

Nasevat vastaukset Top 3:
- "Mihin minä sellaista?"
(Tämä voi johtaa spekulointiin seksuaalisesta suuntautumisestani, jonka voin kuitenkin kuitata toteamalla että koska itselläni on välillä tosi kiva PMS, en todennäköisesti kestäisi toista samanlaista joten yksi kohtu kerrallaan minun taloudessani.)

- "Montakin. En vain ole päättänyt vielä järjestystä "
Tähän vaihtoehtoon taidan itse kallistua.

Tai sitten se perinteinen;
- "Anteeksi, en ymmärrä kysymystä" ja paikalta poistuminen.

Mutta ei pelkkää huonoa, koska kyseiset kinkerit vaatii kirkkoreissun, saattaa vieraiden joukossa olla myös silmänruokaa. Ihan niin optimisti en kuitenkaan ole että uskoisin kirkosta bongaavani ketään kivaa mutta hei, ainakin varmaa on että joku pistää Tinderin päälle heti ensimmäisen virren kajahtaessa..
Sitäpaitsi, olihan äitikin sitä mieltä että tekisi ihan hyvää minulle käydä kirkossa. Tiedä vaikka olisin lopulta samaa mieltä. Heh heh heh heh heh....
Ja pääsenpä minäkin kävelemään sinne alttarille.

P.S Jotta totuus ei kuitenkaan unohtuisi, ajattelin käydä huomenna baarissa. Ja jos ei muuta niin sittten sunnuntaina voin keskittyä sukujuhlissa täytekakun mässäämiseen jossain nurkassa -kaukana kiusallisista kysymyksistä.

Mäkin haluun tollasen

Kun olet sinkkuna juhlissa jossa muut vieraat on pariskuntia ja varattuja yksilöitä, voi tunnelma olla kovin jäätävä, etenkin niiden keskustelujen aikana kun puhutaan talon remontoinnista, lastenhankinnasta ja naimisiinmenosta. Puhumattakaan siitä kun istut kolmantena pyöränä lääppivän pariskunnan vieressä ja yrität vaivaantuneesti siemailla olutta ja katsella muualle.

Huvittavaa muuten huomata että aina löytyy se yksi parisuhteellinen mielensäpahoittaja joka tuijottaa paheksuvasti kun sitten heität vastapalloksi jotain härskiä läppää sinkkuilusta.

Mut myönnän mä että kaiken sen vitsailun keskellä huomasin myös miten yhdellä vieraalla oli niin iso ja kiiltävä sormus nimettömässään että en voinut kun miettiä että sitten joskus... mäkin haluun tollasen.

Mutta ennen kun saan oman palloni jalkaan, suuntasin porukan mukana baariin katselemaan menoa.
Kuppilassa oli muutama kivannäköinen bodari jotka kävivätkin juttusilla mutta mä en vaan voi sietää sitä että heti ollaan iholla. Jos ei malta pitää näppejään kurissa ennen kun on edes nimeä tiedustellut niin voi kävellä suosiolla ohi.

Kaiken hyvän lisäksi törmäsin erääseen entiseen heilaan (tai mikä lie) joka oikeastaan aina oli vain seksin perässä. Poikkeusta ei tehnyt tämäkään ilta, se nimittäin laittoi pilkun jälkeen viestiä ja pyyteli luokseen. Meninkö? En. Herään mielummin yksin.
Ja jotta ilta ei olisi ollut yhtään vähemmän yllätyksellinen, törmään vielä baarista poistuessani siihen lämmittelevään eksään joka tapansa mukaisesti aloitti keskustelun lääppimällä (onneksi mä olen oppinut väistelemään hienosti) ja tiedustelemalla miks en ole soitellut, vaikka hän niin kovasti tykkää minusta. Huoh.
Kotiuduttuani yhtäaikaa päivän lehden kanssa, puhelimeeni pamahtaa vielä aamudeitiltä viestiä. Olisi kovasti ollut tulossa viereen nukkumaan.(Me ollaan käyty kerran treffeillä eikä silloinkaan ollut mitään halausta kummempaa ja mä olen jo sanonut hänelle ettei oikein kolahtanut. Mikä tässä funktiossa nyt menee niin vituilleen...)
Viestiä laittoi myös se viime syksyinen heila, olisi kuulemma pitänyt olla senkin vieressä. Mä en ymmärrä miksi kaikki entiset heilat on nyt yhtäkkiä kimpussa, mitä mä olen tehnyt väärin? Janottaako vanha suola niin pahasti vai eikö niille irtoa uutta lihaa ja sitten yritetään et lämpeisikö vanha heila paremman puutteessa? Miehet.

Laitan siis puhelimen äänettömälle ja painelen hyvillä mielin nukkumaan. Yksin.

Entiset heilat, menkää kotiinne

P.S Törmäsin baarissa ihan sattumalta myös siihen Tinder-tapaukseen numero kolme. Mies oli niin päissään ettei keskustelusta tullut oikein mitään. Ja muutenkin.. Ei.

Se tyyppi jota olen tapaillut (tai jotain)

Okei. Tinder-tapaus numero yksi. Eli se tyyppi, jota oon tapaillut (tai jotain) epäsäännöllisen säännöllisesti muutaman kuukauden (tai jotain sinne päin) pyysi jälleen leffaan ja vaikka mä juuri edellisenä päivänä vannotin itselleni (ja kaverilleni) että mä olen niin ohi tästä tyypistä ja arvostan itseäni enemmän ja ansaitsen parempaa ja ja.. no mä suostuin lähtemään leffaan.
Menin paikalle viilipyttynä, viimeisen päälle huoliteltuna ja käyttäydyin sivistyneesti. Aplodit sille!

Itseasiassa minulla oli kivat treffit. Jos ne nyt treffit oli. Rento meno eikä mitään sen ihmeempää stressiä.
Mä pidin itseni viilipyttynä loppuun asti enkä edes pyytänyt leffan jälkeen mun luo, eli mitään ei tapahtunut. Ei sitten mitään. Ei edes suudeltu. Ja sitä ei lasketa jos vähän pitää kädestä kiinni leffassa. Ihan kun olis oltu ekoilla treffeillä. Yläaste-tasolla.
Toisaalta se oli ihan kivaa.

Ainoa huono puoli että todellisuudessahan mä olen edelleen ihastunut tähän tyyppiin. Vaikka mä kuinka jankutan itselleni (ja muille) että sen tekemiset ei liikuta minua ja mä olen tätä ylempänä niin ei.. Jos se tulisi sanomaan mulle että haluaa katsoo mitä tästä tulisi niin lopettaisin samantien muiden deittailun.
Mulla on vaan sen verran itsekunnioitusta etten mene jatkuvaan kyselemään näistä asioista. Minun mielestä aikuisen ihmisen pitää kyllä osata ihan itse sanoa suoraan onko tunteita vaiko ei. Ja onhan se sanonutkin että on tunteita mutta mun vaisto ei nyt ihan ole samalla linjalla.. En ihan oikeasti tiedä puhuuko se totta vai säätääkö se monen kanssa yhtäaikaa. Toisaalta mä teen itse ihan samaa (tavallaan) mutta en nyt vaan ymmärrä yhtään missä mennään. Ehkä pitäisi olla miettimättä sen kummemmin ja jatkaa samaan malliin. Kyllähän se selviää ennemmin tai myöhemmin.
Hitto, mä taidan ihan oikeasti tykätä tästä tyypistä.

En tajua.

Voihan vauvat

Ollessani viikonloppuna baarissa, kuulin jälleen kerran vaikka minkälaista iskuyritystä mutta tällä kertaa kuitenkin illan paras meni ystävälleni, jota joku random tuli heruttelemaan kysymällä että "irtoisko munasolu?". No arvatkaapa irtosiko.

Toisaalla kyllä on irronnut, eksäni on nimittäin hiljattain saanut perheenlisäystä. Jotenkin aina nämä vauvauutiset, varsinkin entisien heilojen, on sellaisia että ei tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Todella hieno juttuhan se on ja olen onnellinen heidän puolesta, mutta kyllähän se vähän hassulta tuntuu. Mietityttää, että olisinko minä nyt tuossa tilanteessa, jos meidän suhde olisi kestänyt.
Olen mä toki tapaillut paria iskää mutta kertaakaan ei ole tuntunut kovin luontevalta hengailla niiden lapsien kanssa. En ehkä ole kovin ideaalia äitipuolimatskua.. Ja onhan se niin että kun on mentävä lasten ehdoilla, hommasta voi tulla aika haasteellista.
No siis ainakin minulle.

Itselläni ei ole oikein ikinä ollut mitään vauvakuumetta ja ajoittain olenkin miettinyt että onkohan mun biologinen kello vähän viallinen, kun mulle ei ole koskaan tullut sitä "aaaaaaaww"-tunnetta kun näen vauvoja. Enimmäkseen vaan pelottaa että miten sellaisen kanssa ollaan ja entä jos mä rikon sen.
En edes tiedä haluanko omia. Ja ehkäpä minun ei tässä vaiheessa tarvitsekaan tietää.

P.S. Bongasin joku kuukausi sitten Tinderistä (Oh, dear..) yhden tyypin jonka kanssa olen tsättäillyt niitä näitä. Eilen se sit pyysi treffeille ja suostuin. Saa nähdä meneekö kolmas Tinder-deitti samaan kategoriaan kuin aikaisemmatkin. Mutta hei, ainakaan sillä ei ole lapsia!

Ensivaikutelma

Pieni breikki kirjoittamiseen on ohi. En ehtinyt tässä välissä tapaamaan unelmieni adonista vaan sairastin tiiviisti kotona. Ei, en sellaista tautia.

Oli muuten todella ihanaa huomata miten moni jaksoi huolehtia voinnistani ja ilmoittautui auttamaan tarvittaessa. Ja sitten oli myös niitä (aamudeitti) jotka ei millään ymmärtäneet että en jaksa enkä halua lähteä kuumeessa treffeille. Pitkä pinnani oli koetuksella kun jouduin tästä muistuttamaan joka ikinen päivä, toisinaan jopa kahdesti päivässä. Nyt tiedän mitä "innokas" oikeasti tarkoittaa.

Mutta takaisin aiheeseen...
Viime viikkoinen iltadeitti meni siis (jälleen kerran) aikalailla niinkuin kuvittelinkin; Ihan kiva rupatella niitä näitä pari tuntia mutta ei kiitos muuta.
Mikä minussa on etten voi vain kuunnella itseäni ja todeta että kun musta tuntuu jo ennen ekoja treffejä että tämä(kin) on yksi niistä vääristä, niin miksi menisin tuhlaamaan kummankaan aikaa turhanpäiväisiin jorinoihin? Olen selkeästi ihan liian ystävällinen.

Tosin, tälle deitille menin vain koska äitini kehotti tapaamaan joskus niitä "rauhallisempia" miehiä. 

No nyt on tavattu ja ei ollut ainakaan tämä rauhallinen mies se minun juttu. 

Tietysti asiaan vaikutti myös se ettei minuun tee vaikutusta jos ei yhtään panosta omaan olemukseensa edes treffejä varten. Eihän sellainen ihminen panosta sitten myöskään toiseen ihmiseen, saatikka parisuhteeseen? Kyllä minä ainakin tahdon näyttää nätiltä kulkiessani käsikädessä (jos sinne asti päästäisiin), olipa kyseessä vasta alkanut tapailu tai sitten vuosien liitto. Näin ollen en tietenkään mene räjähtäneenä myöskään ensitreffeille -ja sitä odotan myös vastapuolelta.
Tämä iltadeittihän oli siis Tinder-löytö numero kaksi. (Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että sattuneesta syystä kolmatta ei tule mutta en koskaan sano ei koskaan.)
Ja kyllä! Kuvien perusteella on näköjään todella helppoa erehtyä. Tietysti jokainen valkkaa juuri ne parhaimmat kuvat (Hello, my name is Photoshop) ja kuvakulmat mitä sitten esitellä Tinderissä ja toivoa sydäntä, mutta ei sekään ole oikein jos mennään jo ihan räikeästi todellisuuden kaunisteluun. Eikä ainakaan reilua. Vaikka en pidä itseäni erityisen pinnallisena ihmisenä, niin kyllä se ulkonäkö vain vaikuttaa aika paljonkin siihen katsooko toista ihmistä sekunnin vai kymmenen sekuntia -ja mitä itse sen kymmenen sekunnn aikana toiselle eleillään viestii. 

Jos siis käy niin hyvin että se kymmenen sekunnin katse on molemminpuolinen.

Se kun vain on niin että ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään..... Noh, sitä katsellaan sitten myöhemmin.

Valitettavaa mutta totta

Photo credit: Cali4beach / Foter / Creative Commons Attribution 2.0 Generic (CC BY 2.0)