Loppuelämän kainalopaikka

Ihan järjettömän, liian pitkän kirjoitustauon syynä on se, että pikkuhiljaa mun kukat alkoi kuolla. En ollut käynyt kotona viikkoon ja silloinkin käydessäni unohtanut kastella ne. Sitten mun tavarat ja vaatteet alkoi mystisesti kadota ja tilalle ilmaantui kummallisia juttuja, kuten esim. toinen hammasharja lavuaarin reunalla.

Viimeistään se nopea ja turha tapaaminen sen mun nuoruuden ihastuksen kanssa sai minut tajuamaan että mullahan on ollut jo pitkään jotain tosi hienoa ja ainutlaatuista ihan näppien ulottuvilla. Mulla on SE tunne.

Fiksummat (ja tottakai ne parisuhteessa olevat) masensi kerran sinkkua kertomalla siitä tunteesta että "sä kyllä tiedät sitten kun sä tiedät."
Hirveen mystiseltä (ja ennen kaikkea masentavalta) se kuulosti, mutta täytyy myöntää että se on ihan totta.
Musta on tullut vaimomatskua.

P.s Blogin jatko on hiukan vielä auki. Tosin mulla olisi kyllä vielä paljon asiaa.
P.p.s Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) eksyi deitille mun ystävän kanssa. Innntrestiing....

No longer 18

Niinpä siinä sitten kävi, että palattuani takaisin kaupunkiin deitiltäni deittipyrkyrin kanssa (mun on keksittävä parempi nimi hänelle), näin sitä vanhaa nuoruuden ihastustani.
Tässä vaiheessa oli jo (sattuneesta syystä) sanomattakin selvää etten olisi enää edes halunnut nähdä, mutta en oikein voinut peruakaan joten niin vain tyyppi kurvasi pihaan.

Tehtiin ruokaa, katsottiin leffoja ja koko sen parin päivän ajan mietin että mitä hittoa mä teen.
Yritin kyllä! Yritin että olisin ihan haltioitunut tästä tyypistä, niinkuin olin 18-vuotiaanakin. Vaan ei.
Asiaa ei myöskään auttanut se, että ystäväni kertoi aikoinaan vähän käyneensä tätä tyyppiä. Kiva.

Kaiken lisäksi mielessä pyöri eräs toinen.
Jep. Mä olin jälleen ihastunut. Todella pahasti. Niin pahasti, että pikkuhiljaa aloin huomata että mielessä ei hirveästi muuta pyörinytkään. Ei helvetti.

Hetkeksi oli laitettava nämä omituiset tunteet syrjään koska sohvallani lötkötti toinen mies.
Tulin siis siihen tulokseen että ihan ekana tästä tyypistä on päästävä eroon ja niinpä laitoin teini-ihastukseni matkoihinsa.
Vaikka itselleni olisi riittänyt ihan vaan kiitos ja hei, tai vaikka pelkkä heippa, niin kyllähän tää tapaus laitteli vielä viestiä perään useaankin otteeseen. Oli kuitenkin kiva huomata että mä en ole enää 18-vuotias.

P.S Myös Tinder on saanut kyytiä puhelimestani.

Herra A, B ja C

Nyt tarvitsisin Kari Salmelaista juontamaan oman elämäni napakymppiä.

On se kyllä kumma miten mulle aina käy näin et ensin ei ole yhtään ketään missään ja saan melkein huiskia pölyjä pois päältäni, kunnes sitten eräänä kauniina päivänä huomaan että olo on kuin pahimmassa tosi-tv-deittiohjelmassa, jossa pitää päättää kenelle jakaa ruusuja ja kenelle kenkää. Runsaudenpula. Ruuhka. Miten sen nyt haluaa ilmaista.

Mutta aloitetaanpa siitä että päädyin deittipyrkyrin kanssa treffeille. Toisille. Kolmansille. Neljänsille. Taisi mennä jo viidennetkin. Myönnän että on ollut kivaa ja viihdyn hänen seurassaan.

Mutta sitten.. Tinderissähän suhisi siihen malliin että bongasin sieltä 10 vuoden takaisen ihastuksen, kuten jo kerroinkin. Tässä tyypissä on mutkia matkassa mutta no, mitä muuta voit odottaa kun kyse on minun rakkauselämästä (tai sen puutteesta). Kuitenkin mulla on joku kiva tunne tästä tyypistä.. Sitten olisi vielä kolmas, todella mukavan oloinen miekkonen, mutta eihän mulla tätä menoa riitä aika ihan kaikkeen joten se nyt saa odottaa. Kaikkea kun ei voi saada ja minulle riittäisi yksikin.

Tässäpä kuvio: Deittipyrkyri haluaa viedä minut treffeille toiseen kaupunkiin. Okei, miksipä ei. Kuulostaa kivalle. Mutta, koska mulla on sovittu deitti tän teini-ihastuksen kanssa seuraavalle päivälle, tulee reissusta aika nopea.
Miksi, miksi minun elämä ei voisi olla normaalia? Miksi en vaan voisi tavata siellä hemmetin ruokakaupassa sen unelmieni miehen joka vetäisisi rahkapurkkien seasta sormuksen ja sitten oltaisi happily ever after ja the end.

P.s Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) on alkanut seurustelemaan. Selkärankani on lopullisesti suorassa.

I'm back

Nyt on sitten se i:kin iskettu tän hetkisen tapailun arkkuun ja homma on lopullisesti ohi. Finito. The End.
Mähän en sitten kuitenkaan kauaa pysynyt paikoillani, vaan päätin tehdä comebackin Tinderiin vielä samana iltana. Huoh.
Suostuin yksinäisyydenpuuskissani myös deittipyrkyrin kanssa treffeille. Tiedän, tiedän... Mutta annetaan nyt mahdollisuus.
Jos ei muuta niin siinä on mies joka kerrankin panostaa deittiin, joten tuskin se ihan kamalaa tulee olemaan. Sillä nimittäin tuntui olevan ihan hyviä suunnitelmia treffeille eikä mun ole tarvinnut pistää yhtäkään tikkua ristiin asian eteen. (Toisaalta jos on vuoden yrittänyt saada mua deitille niin onhan siinä toki aikaa suunnitella niitä treffejä..)

Tinderissä taas suhisee. On tullut deittipyyntöjä ja vaikka millaista tapausta taas vastaan. Olen suostunut kaksille treffeille. Toinen on sinänsä hassu tapaus, olin nimittäin 10 vuotta sitten salaisesti kamalan vähän lääpälläni siihen tyyppiin, mutta eihän se sitä tiennyt enkä ole siitä mitään hiiskunut. Saa nähdä tunnenko itseni taas 18-vuotiaaksi vai onko lähestyvä 3-kympin kriisi tehnyt jekkujaan.

Olen myös pitkästä aikaa lähdössä baariin! Ja kyllä, aion ängätä tiukan siveellisen mekon päälleni ja pistää parastani. Ja ennen kaikkea pitää hauskaa ystävien kanssa. Ja bongailla.

Metsään mennään

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...
En kyllä yllättynyt yhtään.
Minua on vähän ärsyttänyt tänään. Tai oikeastaan jo viikon. Ehkä jopa kaksikin.
Ensinnäkin tämän hetkinen tapailu alkaa olla I:tä vaille ohi. Väärä elämäntilanne, väärät mielenkiinnonkohteet. Väärä mies.

Nyt on siis jälleen sellainen tilanne ettei ole mitään uutta (eikä edes vanhaa) miesrintamalla. Ja sekös keljuttaa.

Yksinäinen en

Sen sijaan ajan kaksi kertaa päivässä työmatkalla sillan yli, joka on täynnä niitä hemmetin rakkauslukkoja.
Joka kerta tekisi mieli teettää oma, ihan hemmetin iso lukko kaiverruksella "Minä <3 Minä itse".
Tai vaihtoehtoisesti napsia kaikki lukot irti ja heitellä järveen.

En kyllä myöskään tykkää katsella yövuoron aikana ikkunasta miten baarista palaavat ihmiset kävelevät hoiperrellen käsikädessä kotiin. Itsehän en ole edes ehtinyt baariin bongailemaan. Tai minnekään muuallekaan.

Mutta jotta ei nyt ihan pelkäksi valittamiseksi menisi niin olen alkanut harkitsemaan deitille suostumista deittipyrkyrin kanssa. Tai itseasiassa taisin jo suostua. Eihän sitä koskaan tiedä, eihän? Sehän voi ollakin ei-väärä tyyppi! Eh.. yritän taas vakuutella itselleni että tein hyvän päätöksen

P.s Harkitsen vakavasti myös comebackia Tinderiin. Ihan vaan mielenkiinnosta. Köh köh..

..And the winner is...

Mikä ihme ja kumma siinä on, että juuri silloin kun tapailet kivaa tyyppiä eikä tarvitsisi sitä vientiä sen enempää olla, niin ihan varmasti jokainen eksä/hoito/kaverinkaveri/jokutyyppi laittaa viestiä ja kyselee deitille. Ja sitten taas kun ei ole ketään kivaa tyyppiä näköpiirissä, niin ei todellakaan ole ketään. Yhtään missään. Puhelin ei pirise ja saat tasan varmasti katsoa nyyhkyleffaa ihan yksin tyynyä halaten. Tai koiraa.
Näin myös minulle on käynyt. Se vanha ihastus laitteli viestiä muutama viikko takaperin ehdotellen josko nähtäisi. Eräs puolituttu olisi halunnut treffata. Kainalopaikka on tarjonnut kainaloa sekä törmäsinpä baarissa Siihen tyyppiin jota tapailin (tai jotain) ja eipä aikaakaan kun sekin pisti viestiä perään. Kovia kokenut selkärankani ei kuitenkaan taipunut mihinkään suuntaan. Vaikka kyllähän se tyyppi näytti edelleen niin hemmetin komealle. Perhana.

Kuitenkin vuoden innokkain deittipyrkyri-palkinto menee ehdottomasti sille tyypille jota ystäväni vuosi sitten yritti minulle parittaa. Tämä tyyppi on aikalailla siitä lähtien (!) yrittänyt saada minua enemmän tai vähemmän aktiivisesti deitille. Nyttemmin siis hyvinkin aktiivisesti.
Nimittäin viestiä pukkaa about kerran-pari viikossa ehdottaen treffiajankohtaa. Melkein tekisi mieli jo suostua ihan vain kohteliaisuudesta, sen verran innokas tapaus tämä on. Mutta eihän se ole oikein antaa ymmärtää joten tyydyn vain vastailemaan ystävällisesti "ei".

Ja mitä tämän hetkiseen tapailuun tulee niin voihan kauniit ja rohkeat. Ei tietenkään asiat voi helposti ja normaalisti mennä kun kyse on minun mieskuvioista. En sentään ole herännyt kuolleista kymmentä kertaa ja tapaillut sekä isää, veljeä, ukkia ja serkkua mutta ei tämäkään treffailu ihan mutkatonta ole. Pientä empimistä ilmassa.

Mutta jotain kivaakin: Häät tiedossa!
P.s Morsian lupasi että saan avecillisen kutsun.

Tapailun tieteellinen kaava

Pieni blogihiljaisuus on johtunut siitä että mähän olen tässä ohessa deittaillut parisen kuukautta (OIKEASTI) yhtä tyyppiä. YHTÄ tyyppiä. Tämä mahtaa olla jonkin näköinen henkilökohtainen ennätys viimeisien vuosien aikana.

Mä olen kuitenkin päätynyt huomaamaan että tapailu on toisinaan melkein yhtä hankalaa kuin sinkkuilu.
Sitten kun et enää mieti iltaisin ennen nukkumaanmenoa että mistä sen ihanan, upean, melkein täydellisen miehen löytäisi, mietit että miksi se ei soita, mitä se tekee, ajatteleeko se mua, tykkääkö se minusta ja aaarght... Minne katosi se itsevarma sinkkuneiti joka siirsi vaikka kokonaisen vuoriston tarvittaessa?

Tapailussa tuntuisi olevan jonkinlainen henkinen aikaraja asioille. Ensin tulee tietysti ekatreffit, toiset ja kolmannet, kymmenen deitin jälkeen sitä ei enää laske ja sitten voi varovaisesti alkaa puhua tapailusta. Sitä ehkä pari-kolme kuukautta ja voisi alkaa miettiä mihin tämä homma on menossa -vai onko mihinkään.
Mun täytyy myöntää että olen mä miettinyt miltä se tuntuisi sanoa että seurustelen. Mä olen varattu. Mulla on mies.
Särähtää vähän omaankin korvaan.
Olisihan se oikeasti tosi ihanaa olla vakiintunut jonkun kanssa mutta sen täytyisi tuntua juuri oikealta. Niin oikealta, että en haluaisi ketään muuta. Ja niin oikealta, että toinenkin osapuoli olisi aivan hulluna minuun -ilman mitään muttia.
Ja ilman sitä, että mietit mitä hittoa se toinen ajattelee ja tykkääkö se oikeasti.
Ja ennen kaikkea ilman tätä analysointia! Miehet on mystisiä, niitä on muutenkin melkein mahdoton analysoida järkevästi.

Saa nähdä meneekö tämä tapailu tällä kertaa muualle kuin metsään.
Ollaan taas jännän äärellä.

P.s blogi jatkuu normaalisti. Mähän olen kuitenkin vielä sinkku.

Pienissä häissä

Vieläkö muistatte sen avecittoman kutsun jonka sain taannoin? Pienestä nyrpistelystä huolimatta päätin ilmoittaa itseni (vain ja ainoastaan itseni) kyseisiin kinkereihin. Toimikoon avecina vaikka mielikuvituskaveri, tai sivupersoonat.
Kyseessä oli siis muutenkin sinkun painajainen; häät.
Toki tunnehan on sama olipa kyseessä mitkä (suku)juhlat tahansa, missä oletetaan että tottakai se lähes 3-kymppinen saapuu paikalle seuralaisen kera. Eivät sentään laittaneet minua istumaan lasten pöytään.

Noh, kaikesta keljutuksesta huolimatta tälläydyin siis parhaimpiini ja änkäsin puoliväkisin sukulaisten ylitäyteen autoon takapenkille perheen teinien seuraksi.

Jo kirkossa ehdin huomaamaan että silmänruokaa ei ollut juurikaan ollenkaan tarjolla, paitsi joku morsiamen sukulaispoika, jonka kylläkin totesin heti ensisilmäyksellä olevan aivan liian nuori minulle.
Onnekseni kuitenkin nimikylttini vieressä komeili kasa drinkkilippuja. (Vielä isommaksi onnekseni sain lopulta säälistä myötätunnosta koko pöytäseurueen drinkkiliput.)

Ilmeeni kun sulhanen pyysi anteeksi ettei juhlissa ollut minulle sinkkumiehiä

Mukavasta menosta huolimatta en kuitenkaan onnistunut välttämään perinteisiä sinkkujen nöyryytysleikkejä ja näinpä päädyin niistä pahimpaan; kimpun heittoon. Vielä pahemman hommasta teki se, että olin tottakai juhlien ainoa sinkku. Awkward...........
Noh, koska kilpailijoita ei ollut, kelpasi leikkiin mukaan lopulta myös "vain" kihloissa olevat ja muut "naimattomat seurustelevat". Enkä muuten edes saanut sitä hemmetin kimppua.

Omituiset miehet Vol. 2

Tiedättehän miten aina kaikista surkeista laadukkaista leffoista tule jatko-osa. Ikäväkseni joudun toteamaan että vähän samaan tapaan tästäkin aiheesta riittää kirjoitettavaa. Nimittäin olen jälleen ehtinyt keräilemään lisää omituisia miehiä, joita välttää jatkossa!
Joten olkaa hyvä, omituiset miehet osa kaksi.

4.) Vankikarkuri
Okei, ei se ollut karannut vaan vapautunut ajallaan. Mutta silti, mä kuulen ekoilla treffeillä kilometrin pituisen rikosrekisterin ja siihen kaikki muu päälle.. sekä "Älä huoli, mä olen kyllä tosi kunnollinen mies".
Ei varmaan tarvitse enempää selitellä miksi treffit loppui lyhyeen.

5.) Höseltäjä
Tällä tyypillä oli verissä joku kamala höseltämisen taito. Yhtään ei pysynyt paikallaan, kaikesta täytyi kysellä ihan kaikki ja hän olisi halunnut että olisin koko ajan kertonut omia ajatuksia/tunteita siitä "missä mennään". Ei menty missään.
Plus se onnistui eksymään suoralla (!!!) tiellä.

6.) Zen-Drama
Huokaus. Tällä tapauksella ei omnit humissut kovin kirkkaasti. Kaikella oli joku tarkoitus. KAIKELLA. Sillä miten mun hiukset oli, mitkä vaatteet olin aamulla puoliunessa pukenut ja kuinka kahvinporot asettui suodatinpussiin.
Hyvä juttu ei ollut myöskään se että tuttuun tapaan suolsin suustani vähän mitä sattuu ja miten sattuu. Ehkä mä olin sitten bad karma. Tai sitten mun kodissa oli feng shui vähän vituillaan.
En tiedä, mutta meistä ei tullut muuta kun lisää kerrottavaa tähän blogiin.

Amor on taas tehnyt hyvää työtä kohdallani

Kevät ja kärpäset

Tämä kuukausi on ollut outo. Jostain syystä viime päivinä useampi vanha säätö on innostunut laittamaan viestiä ja olemaan kimpussa niinkun itikat kesällä. Ja vielä ihan yhtä ärsyttävästi.

Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) haluaisi taas nähdä. Me ei olla nähty puoleen vuoteen enkä mä oikein ymmärrä miksi edes pitäisi? Mun selkäranka ei tunnu nyt taipuvan. Sillä tyypillä oli hetkensä ja se hetki meni.
Myös se joulun aikainen ihastus on taas lähetellyt viestiä, mutta kovin nopeasti tuli selväksi mitä sekin oli vailla ja koska mulla on iso kasa itsekunnioitusta, en lämmennyt. Sitä paitsi, sekin sitten paljastui vähän kusipääksi joten puhukoon omalle kädelleen.

En ymmärrä mikä minussa nyt niin vetää näitä, vai onko jokaisella hormonit jotenkin sekaisin lähenevän kesän myötä. Mene ja tiedä.
Mutta kun yhden viikonlopun aikana tulee neljältä eri (vanhalta) säädöltä/ihastukselta viestiä niin kyllähän se vähän nostattaa kulmia. Ja ei, en ole kenestäkään heistä kiinnostunut edes siinä määrin että haluaisin ketään heistä nähdä.

....Nimittäin, mä olen tässä kaikessa hiljaisuudessa treffannut yhtä tosi mukavaa tapausta.....

Mi casa es su casa. No!

Kun mä kerroin viimeksi, että kävin treffeillä ihan normaalin ihmisen kanssa, se "ihan normaali" oli ehkä vähän liioteltua.
Tyyppi oli kyllä silleen ihan täysjärkinen mutta pahin höseltäjä ikinä. Noh, nähtiin muutamaan otteeseen ja oli se sitten luonani yötäkin -mikä olikin sitten se naula arkkuun.
Koska minulla oli velvoitteita, poistuin aamulla ja jätin tämän tyypin kotiini, toivoen että hän ei siellä enää ole kun palaan takaisin. (Aamullahan siis herra kömpi suoraan sohvalle telkkarin eteen eikä näyttänyt kovin kiireiseltä sen lähtönsä kanssa.)
Pitkin päivää sitten vähän vihjailin että mulla on hommaa ja kiire ja ihan vaikka sun mitä kunhannytvaanhäivytsieltä ja lopulta tämä tuottikin toivottua tulosta. Saapuessani kotiin, miestä ei näkynyt missään, eikä hän ollut jättänyt salakavalasti kamojaan minnekään jemmaan. Ehdin jo vähän innostua.
Pikaisen tarkastelun lomassa kuitenkin huomasin että kylppärissäni roikkui ylimääräinen pyyhe. Herra oli sitten omatoimisesti löytänyt kaapista pyyhkeen ja käynyt suihkussa. Sen lisäksi lavuaarissa komeili partakarvoja. Herra oli sitten roudannut partakoneenkin mukanaan.
Mainitsinko myös että hapuillessani kahvikuppiani tiskipöydältä, huomasin että sekään ei ollut siinä missä sen pitäisi olla. Herra oli omatoimisesti tiskannut ne parit astiat mitä oli löytänyt. Ei siinä, tämä sinänsä ihan kiva juttu, mutta kun minullahan on kaksi tiskiharjaa, joista toisella pestään koiran ruokakupit, enkä tiedä kummalla harjalla herra on minun kahvikuppini jynssännyt.

Note to self: Jos et halua leikkiä kotista tyypin kanssa, älä jätä häntä kotiisi yksin.

P.S Pääsiäisen saldo:
- Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) haluaisi taas nähdä. Otappa tästä selvää.
- Kainalopaikka tarjoaa edelleen kainaloaan
- Ystäväni pieni matchmaking tuotti tulosta ja ensi viikolle olisi tiedossa treffit (Jee!)

Deittailun pohjat

Mun sutinat tulee ja menee niin kuin aallot. Ensin mitään ei näy missään ja sitten yhtäkkiä tulee semmoinen pyyhkäisy ettei tiedä taas miten päin olisi.

Tässä tapauksessa siis palasin treffailurintamalle melkoisella ryminällä. Öhöm, kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, mähän kaipasin pikimmiten sutinaa joten ei varmaan kehtaa nyt sitten valittaa liikatarjonnasta.. Eh.
Mutta en valita. Näiden lisäksi, kerronpa vaan, että kävin ehkä kiusallisimmilla treffeillä ikinä.
Mies oli pintapuolisesti todella asiallinen, mukava, vähän tosin rassukka, mut kuitenkin tosi symppis.
Mutta jos jokaisesta kaapista löytyy dinosauruksen kokoisia luurankoja (jotka hieman yllättäen -mutta onneksi- tuli ilmi jo heti ekoilla treffeillä) niin kyllä siinä karaistuneimmallekin treffailijalle tulee kiire lähteä ruokkimaan lemmikkejä.

"Mun on nyt ihan pakko lähteä ruokkimaan koirat."

Äääh.
No, kuitenkin kainalopaikka sekä (vähän yllärinä) se mun aiempi ihastus on piristänyt viesteillä joten en mä nyt ihan suohon uppoa vaikka deitti olikin vähintäänkin surullisen hupaisa.

P.s Kävin myös tosi kivoilla treffeillä. Ihan normaalin ihmisen kanssa. Enkä nähnyt ainakaan vielä yhtään luurankoa. Pidetään siis tälle peukut pystyssä!

Hiljaisuus

Minulla on kuiva kausi. To-del-la kuiva kausi.

Viime viikot on sujahtaneet niin hiljaisesti ja salakavalasti, että oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Ei yhtään mitään.
Olen tietoisesti (kyllä, oikeasti) pitäytynyt suuremmista etsinnöistä ja antanut vastakkaisen sukupuolen olla ihan rauhassa, mutta en muista milloin viimeksi se olisi onnistunut näin hyvin. Alan kaivata pientä sutinaa.

Tämänhetkiset fiilikset

Noh, Se tyyppi jota tapailin (tai jotain), ei tullut käymään -enkä häntä loppujen lopuksi pyytänytkään. Tulin siihen tulokseen että en mä oikeastaan halua enää edes nähdä sitä. Kaikella oli aikansa.
Sen sijaan eräs lämmittelijä on ollut tosi ahkerasti kimpussa, vaikka olen kyllä suhtautunut häneen melko nihkeästi. (Huolimatta siitä miten innokkaasti (ja pyytämättä!) se niitä seminude-kuviaan lähettelee.)

Kainalopaikan kanssa ollaan viestitelty paljon. Oikeastaan päivittäin. Tätä täytyy vähän kuulostella.

P.s törmäsin yhteen tyyppiin (karma-deitti, lisää täällä) shoppailureissullani. Se tuli ihan yllättäen kulman takaa vastaan enkä ehtinyt vaihtaa suuntaa ennen kun hän huomasi minut. Pakollinen kiusallinen keskustelu.
Ja voi pojat miten kiusallista onkaan keskustella tyypin kanssa, jonka viesteihin et vastannut.

Rakas selkäranka

..Sinä olet lähtenyt taas taipumaan.
Blogia aiemmin seurailleet varmasti tietävät että sitä on viimeisen vuoden aikana onnistunut taivuttamaan vain ja ainoastaan yksi ihminen ja se on Se tyyppi jota tapailin (tai jotain).
Puoleen vuoteenhan tässä ei ole pidetty oikein mitään yhteyttä kunnes nyt se sitten laittoi viestiä ja ehdotti josko tehtäisiin jotain yhdessä.

Kieltäydyin.
Sitten se ehdotti, josko tehtäisiin jotain yhdessä seuraavana päivänä. Kieltäydyin jälleen.
Kerroin, että mulla on jo menoa, vaikka todellisuudessahan makasin sohvan pohjalla villasukat jalassa katsomassa Frendejä maratoonina, eikä minulla ollut sen parempaa menoa seuraavallekaan päivälle.

Sen sijaan ehdotin itselleni sopivampaa ajankohtaa eli "joskus lähipäivinä".
Tällä tavoin saan itselleni vähän lisäaikaa plus sen naisille niin tärkeen fiiliksen että mä olen tilanteen Herra. Rouva. Neiti. No kuitenkin, niskan päällä.

Siitäkin huolimatta että eihän mulla enää sellaisia tunteita sitä kohtaan ole, se tyyppi kuitenkin särki vähän mun sydäntä joten tottakai mä olen vähän varuillani. Mä nimittäin ihan aidosti oikeasti tykkäsin siitä.
Ja nimenomaan siksi mä haluan rauhassa vähän tunnustella että mikäs tää juttu nyt on.

Meanwhile....
Se vanha heila tarjosi taas ystävänä kainalopaikkaa ja voihan se olla että joku yksinäinen ilta käperryn siihen kainaloon katsomaan jotain tyhmää hömppää. Koska miksi ei.

Kaivattu kainalo

Ystävänpäivä. Tuo sinkkujen inhokkijuhla numero 2. (Ainakin henk.koht pidän joulusta vain hitusen vähemmän).
Jotenkin se on samalla söpöä ja hirveää kuinka joka puolella on sydämiä ja suklaata ja sydämenmuotoisia suklaita. Toisaalta toivoo että saisi joskus niitä itsekin joltain ihanalta mieheltä, mutta samalla sisäinen ikisinkku tahtoisi tallata kaikki romanttiset sydänsuklaat ja ruusupuskat tasajaloin aina Kiinaan saakka.
Päätin kuitenkin piristää itseäni ja käydä katsomassa Fifty Shades of Greyn sekä ostaa jotain hyvää viiniä illaksi. Noh, leffa oli hyvä (onhan kirjakin kivaa luettavaa iltaisin... Köh köh) mutta koska yksi viinilasi näytti kovin surulliselle, päädyin juomaan koko pullon. Tästä toki seurasi se että lähdin baariin, kuten suunnittelinkin, bongailemaan avecia.
No avecia ei tällä erää löytynyt (eikä oikein muutakaan mainitsemisen arvoista) mutta vielähän tässä on hyvin aikaa tehdä lisää bongailukierroksia.

However.. jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, vanhat lämmittelijät piti minut kiireisenä seuraavana aamuna. Ja mikäpä sen äsyttävämpää ihanampaa kun maata yksin halimassa tyynyä sohvan pohjalla ja lukea härskejä ehdotuksia joita puhelimeeni piippaili. Härskejä ehdotuksia yhdeltä niistä Herra Vääristä.

Sen sijaan että olisin pienimuotoisen puutetilan kourissa innostunut näistä ehdotuksista, laitoin puhelimen äänettömälle ja pyysin seurakseni entisen heilan, joka aivan ihanana ystävänä tuli paikalle ruoan kera ja tarjosi vielä kainalopaikan päikkäreiden ajaksi.
On se vaan kivaa nukkua kainalossa ja herätä niin että toinen pitää edelleen kiinni.

Toisinaan onni on entinen heila jota voi nykyään kutsua ystäväksi.
Ja jolla on oikein passeli kainalopaikka.

Vakiokainalo edelleen kateissa

Tahdon(ko)?

Sain taannoin hääkutsun. Avecittoman sellaisen.
Ensimmäisen viikon hypistelin kutsua ja vollotin naureskelin tuttavilleni kuinka säälittävää on saada aveciton kutsu. Sitten tajusin kuinka säälittävää se oikeasti on. Ja vollotin nauroin vähän lisää.
Lopulta aloin pohtia kenet saisin huijattua/palkattua/kiristettyä esittämään aveciani jotta voin väistellä tuhannen kerran kuullut kysymykset mahdollisesta poikakaverista/kihlauksesta/perheenlisäyksestä/.....aisäoletvieläkinsinkku.
Aloin jo miettiä uusia nasevia vastauksia näihin ihaniin kysymyksiin kunnes onneksi tulin vihdoin järkiini ja tajusin että mähän en tunne kuin muutaman kutsutun sulhasen puolelta joten siinähän on käytännössä yksi kokonainen suku täysin tuntemattomia vastassa -ja kuka tietää kuinka paljon siellä on silmänruokaa! Saatikka jotain muuta kivaa. Ainakin siksi illaksi.

Toisaalta minulla on vielä muutama kuukausi aikaa bongata itselleni ihan oikea avec. Ja näin ollen ajattelinkin aloittaa tämän bongailun heti huomenna käväisemällä vähän baarissa.

P.S Olen saanut kimppuuni jälleen kerran uuden lämmittelijän. Selkeesti ihmisillä alkaa olemaan kevättä rinnassa.
Sain myös pientä vahingoniloa kun huomasin että Se tyyppi ketä tapailin (tai jotain) on tehnyt comebackin Tinderiin. Arvatkaa painoinko raksia leveä hymy naamallani.

Parhaat huonot puolet

Koska kävi (taas) niin että tästä mun uusimmasta ihastuksesta ei taida tulla mitään (hän "ei tiedä mitä haluaa" ja sitä rataa. Hirveen hyvä tekosyy, täytyypä laittaa muistiin), olen päätynyt jälleen pähkäilemään sinkkuelämääni vähän syvällisemmin ja olevinaan tosi järkevästi. Mitään varsinaista loppupäätelmää mulle ei nyt avautunut tästä(kään) pähkäilystä mutta ainakin sain aikaiseksi pienen listan sinkkuilun hyvistä ja huonoista puolista. Kas näin olkaa hyvä; The Lista.

Sinkkuna on hyvä olla koska:

- Kukaan ei valita kun tulet kotiin sunnuntai-aamuna puoli seitsemältä koska jatkot.
- Kukaan ei valita jos et tule kotiin ollenkaan.

- Voit vallata koko sohvan ja katsoa nyyhkyleffaa räkä poskella.
- Aamulla voi olla rennosti räjähtänyt. Oikeasti, kukaan ei herää hehkeänä hiukset hulmuten. En ainakaan minä.
- Mukavuudesta ei tarvitse tinkiä kotona; Lökärit, villasukat ja urheiluliivit on seksikkäintä mitä tiedän raskaan viikon päätteeksi <3

- Ei tarvitse yrittää esittää mestarikokkia. Voit polttaa riisit pohjaan huoletta.
- Älytön flirtti kaikkien kivojen tyyppien kanssa.

Sinkkuna ei ole ihan niin hyvä olla koska:

- Kukaan ei ole kotona kun tulet kotiin sunnuntai-aamuna puoli seitsemältä koska jatkot.
- Kukaan ei valita jos et tule kotiin ollenkaan.
- Sohvatyynyt kärsii jatkuvasta rutistelusta nyyhkyleffoja katsoessa.
- Kukaan ei silittele sotkuisia hiuksia aamulla ja pidä sinua maailman ihanimpana olentona vaikka olisit kuinka räjähtäneen näköinen.
- Kauppakassit ja niiden roudaaminen. Ihan kamalaa!
- Ainaiset ajoittaiset puutetilat.

Omituiset miehet Vol. 1

Omituiset miehet. Jotenkin mä tunnun keräilevän niitä vähän niinkuin tarroja lapsena. (Tosin näitä mä en vaihtele kavereiden kanssa, onneksi). Pidemmittä puheitta, tässä ensimmäinen osa omituisia miehiä. Enjoy!

1.) Isi-tyyppi. (Tosi Dilf, btw.. Mutta siihen se sitten jäikin)
Kyllähän mä jo alkuun mietin että nyt on vähän heikko casting kun en oikein tuohon äitipuolen rooliin haluaisi mutta koska Isi-tyyppi oli niin håt, päätin antaa mahdollisuuden. Kuitenkin muutamien treffien jälkeen alkoi tuntua siltä että ei ja kerroinkin tämän ihan suoraan Dilffille. Selkeänä vastauksena sain; "Okei, tosi harmi. Olisin halunnut vielä nähdä".
Muutama päivä myöhemmin Isi-tyyppi päätti kuitenkin kokeilla onneaan ja kysyi olenko mä nyt ihan varma ja voisinko sanoa suoraan miten asia on. Öh.. Mähän jo kerran sanoin suoraan?
Ilmeisesti en kuitenkaan tarpeeksi suoraan (olisi sittenkin pitänyt tavuttaa) sillä vielä muutama päivä eteenpäin puhelimeeni piippasi viesti; "Mä olen miettinyt ja nyt on sellainen elämäntilanne ettei mulla riitä aika treffailuun. Oon pahoillani."
Huolimatta kattoon kohonneista kulmistani sain vastattua; "Kaikkea hyvää sulle, mä olen edelleenkin samaa mieltä kun aiemmin."

2.) Nyrkkeilijä. (Hirveän mukava ja kiltti mutta wtf)
Me käytiin kerran treffeillä. Kerran. Reilu kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen ollaan törmätty pari kertaa paikallisissa kuppiloissa ja vaihdettu pari sanaa ja se siitä. Joku aika sitten puhelimeeni piippaa viesti; "Mä ajattelen sua jatkuvasti" Ja sitä rataa. Ööh. Mulla ei ole tähän muuta sanottavaa kun että yhdet treffit. Kaksi vuotta sitten. 

3.) Lämmittelijät (entiset hoidot/säädöt/tapailut jotka aina silloin tällöin yrittää lämmitellä)
Näitä tuntuu olevan vähän jokaisella. Sitten kun tulee suurikin yksinäisyyden hetki niin plärätään puhelinluettelo läpi ja pistetään viestiä ja katsotaan kuka lämpenee. Edes vähän.
Mulle on tullut pari tämmöistä viime päivinä. Ensin kysellään kuukausien tauon jälkeen viattomasti kuulumisia ja kohta pyydetään et josko käytäis kahvilla/leffassa tms. Ja ideahan on varmasti selkeä; Kahville pyytäminen on jotenkin hienovaraisempaa kun kysyä suoraan että mahtaisko herua.

..To be continued.. (pahoin pelkään)

P.S I Love Me

Löysin taannoin eräästä kaupasta tosi kivan taulun jossa oli tekstinä "P.S I Love You".
No niin. Saman niminen leffa saa minut itkemään jo alkutekstien aikana. Plus eihän kukaan sinkku tollaista voi seinälleen ripustaa! Karkoittaa viimeisetkin miehet.
Mutta ei hätää! Ratkaisin ongelman ja näinpä suunnittelin että ostan kyseisen taulun ja tussin jolla viivaan tuon viimeisen sanan yli (Kas näin: You) ja kirjoitan viereen vaatimattomasti "me".

Tämä kaikki siitä, että jotenkin viime aikoina on tullut kaikkea ylisiirappista vastaan. Se tietenkin ärsyttää tätä sinkkua ihan suunnattomasti.
Onnelliset pariskunnat. Sydämenmuotoiset lumiveistokset. Love-koulutus. Lomamatkamainokset "koko perheelle". Sukujuhlissa lääppivät vanhat miehet. Yhteenmuuttavat ystävät jotka työntävät yhdessä Ikean kärryjä. Ärsyttää.
Minäkin tahdon.

Ärsyttävät sisustustaulut

Mä olen muutenkin hyvin lähellä menettää viimeinenkin usko kunnollisiin miehiin. Kaiken tän ärsyttävyyden lisäksi se uusi tyyppi johon olen ollut lätkässä, oli lisännyt Tinderiin kuvia. Helvetin hienoa.
Onneksi mä saan edes pientä iloa pitäessäni räikeää silmäpeliä luokkakaverin kanssa.
Silti ärsyttää.

P.S sukujuhlissa kuultua; "Onpas ihanaa kun kaikilla tytöillä on täällä poikakaverit!"
Eheheheee.. Tosi ihanaa.

Karma

Voi hyvää päivää.
Onnistuin pitämään uuden vuoden lupaukseni deittailun vähentämisestä melkein 1,5 viikkoa.
Olin siis onnistunut sopimaan jo ennen joulua tän deitin (Siis koska tämä oli viime vuoden puolella, voiko sitä edes laskea..?) Eli periaatteessa en siis sittenkään rikkonut lupaustani. 

Plus puolustuksena vetoan siihen etten yksinkertaisesti kehdannut enää perua (Ehdin nimittäin tehdä sen aika moneen otteeseen koska edelleen kuolaan sen uuden tyypin perään eikä oikein muut nappaa.. Voi huokaus jälleen..)

No, menin kuitenkin paikalle asenteella -äkkiäaltapois- ja sitä se olikin. Kevyttä small talkia ja minun puoleltani salaista kellon vilkuilua ja viimein reilun tunnin kuluttua "palaillaan, heippa!". Ei halia, ei pusua, enkä katsonut kertaakaan taaksepäin. Sen sijaan kävelin ärsyyntyneenä ja paleltuneena kotiin ja sain flunssan. Karma.

Ilmeisesti kuitenkin mies piti mua vaan vaikeasti tavoiteltavana ja onkin pommittanut siitä lähtien viesteillä ja hienovaraisilla vihjailuilla seuraavasta tapaamisesta (jota ei kyllä tule). Uskomatonta.

Myös reilun vuoden takainen säätö on alkanut laittaa jälleen viestiä, sekä eräs vanha luokkakaveri on heittänyt hieman yllättäen flirttiä facebookissa (en ole siis nähnyt tyyppiä lähemmäs kymmeneen vuoteen).
Ilmeisesti ihmisillä alkaa olla jo heti tammikuussa kevättä rinnassa..

Treffi-asenne

P.S on myös tosi ikävää olla kuumeessa sinkkuna. Kukaan ei keitä teetä valmiiksi tai tuo nessuja kun nenä vuotaa kuin viimeistä päivää. Toisaalta taas.. voin maata huoletta räjähtäneenä räkä poskella pitkin sohvaa ja katsoa Frendejä maratoonina. Touché.

Uusi vuosi, sama sinkku

Uuden vuoden lupauksena päätin (Öhöm, siis lupasin) vähentää deittailua. Kyllä. Minä vähennän deittailua.
Nimittäin se tyyppi johon olin ihastunut, teki tosi kusiset ja häipyi mitään sanomatta ja viesteihin vastaamatta. Mä en ymmärrä miten jotkut voi tehdä noin, etenkin kun päällepäin näytti että kaikki oli tosi mallillaan ja oli kivaa. Jotkut miehet osaa olla tosi munattomia.
En kuitenkaan ehtinyt surra kovin montaa tuntia päivää kun jotenkin onnistuin jälleen bongaamaan uuden tapauksen (Tosin olen kyllä salaisesti kuolannut hänen peräänsä jo kesästä lähtien) ja ollaan nyt nähty tässä miltei päivittäin jonkin verran. Odotukset ei kuitenkaan ole kovin korkealla kun matto on vieläkin jalkojen alla mutta noh, vuosihan vasta alkoi.

Viime vuoden deiteistä...
..opin olemaan stressaamatta liikoja. Harmi vaan että senkin tajusin vasta ihan vuoden viime metreillä. Musta tuntuu että mä ehkä mokasin omalla epävarmuudellani muutaman potentiaalisen tapauksen. Mutta toisaalta taas, eikö kaikella (ja kaikilla) ole joku tarkoitus? (Tai no näin mä ainakin koetan lohduttaa itseäni jokaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen.)
Opin myös millaisia tyyppejä en halua tapailla.
Ja mä voin kertoa, (voitte toki myös itse laskea) että niitä sellaisia tyyppejä mun viime vuoteen mahtui paljon.
Oikeastaan voisinkin kiteyttää vuoden 2014 kahteen sanaan: Speed dating.
Mutta jos jotain positiivista niin mä sentään opin jotain! Nyt sitten fiksumpana tähän vuoteen ja kohti uusia miesseikkailuja. Cin cin!