Loppuelämän kainalopaikka

Ihan järjettömän, liian pitkän kirjoitustauon syynä on se, että pikkuhiljaa mun kukat alkoi kuolla. En ollut käynyt kotona viikkoon ja silloinkin käydessäni unohtanut kastella ne. Sitten mun tavarat ja vaatteet alkoi mystisesti kadota ja tilalle ilmaantui kummallisia juttuja, kuten esim. toinen hammasharja lavuaarin reunalla.

Viimeistään se nopea ja turha tapaaminen sen mun nuoruuden ihastuksen kanssa sai minut tajuamaan että mullahan on ollut jo pitkään jotain tosi hienoa ja ainutlaatuista ihan näppien ulottuvilla. Mulla on SE tunne.

Fiksummat (ja tottakai ne parisuhteessa olevat) masensi kerran sinkkua kertomalla siitä tunteesta että "sä kyllä tiedät sitten kun sä tiedät."
Hirveen mystiseltä (ja ennen kaikkea masentavalta) se kuulosti, mutta täytyy myöntää että se on ihan totta.
Musta on tullut vaimomatskua.

P.s Blogin jatko on hiukan vielä auki. Tosin mulla olisi kyllä vielä paljon asiaa.
P.p.s Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) eksyi deitille mun ystävän kanssa. Innntrestiing....

No longer 18

Niinpä siinä sitten kävi, että palattuani takaisin kaupunkiin deitiltäni deittipyrkyrin kanssa (mun on keksittävä parempi nimi hänelle), näin sitä vanhaa nuoruuden ihastustani.
Tässä vaiheessa oli jo (sattuneesta syystä) sanomattakin selvää etten olisi enää edes halunnut nähdä, mutta en oikein voinut peruakaan joten niin vain tyyppi kurvasi pihaan.

Tehtiin ruokaa, katsottiin leffoja ja koko sen parin päivän ajan mietin että mitä hittoa mä teen.
Yritin kyllä! Yritin että olisin ihan haltioitunut tästä tyypistä, niinkuin olin 18-vuotiaanakin. Vaan ei.
Asiaa ei myöskään auttanut se, että ystäväni kertoi aikoinaan vähän käyneensä tätä tyyppiä. Kiva.

Kaiken lisäksi mielessä pyöri eräs toinen.
Jep. Mä olin jälleen ihastunut. Todella pahasti. Niin pahasti, että pikkuhiljaa aloin huomata että mielessä ei hirveästi muuta pyörinytkään. Ei helvetti.

Hetkeksi oli laitettava nämä omituiset tunteet syrjään koska sohvallani lötkötti toinen mies.
Tulin siis siihen tulokseen että ihan ekana tästä tyypistä on päästävä eroon ja niinpä laitoin teini-ihastukseni matkoihinsa.
Vaikka itselleni olisi riittänyt ihan vaan kiitos ja hei, tai vaikka pelkkä heippa, niin kyllähän tää tapaus laitteli vielä viestiä perään useaankin otteeseen. Oli kuitenkin kiva huomata että mä en ole enää 18-vuotias.

P.S Myös Tinder on saanut kyytiä puhelimestani.

Herra A, B ja C

Nyt tarvitsisin Kari Salmelaista juontamaan oman elämäni napakymppiä.

On se kyllä kumma miten mulle aina käy näin et ensin ei ole yhtään ketään missään ja saan melkein huiskia pölyjä pois päältäni, kunnes sitten eräänä kauniina päivänä huomaan että olo on kuin pahimmassa tosi-tv-deittiohjelmassa, jossa pitää päättää kenelle jakaa ruusuja ja kenelle kenkää. Runsaudenpula. Ruuhka. Miten sen nyt haluaa ilmaista.

Mutta aloitetaanpa siitä että päädyin deittipyrkyrin kanssa treffeille. Toisille. Kolmansille. Neljänsille. Taisi mennä jo viidennetkin. Myönnän että on ollut kivaa ja viihdyn hänen seurassaan.

Mutta sitten.. Tinderissähän suhisi siihen malliin että bongasin sieltä 10 vuoden takaisen ihastuksen, kuten jo kerroinkin. Tässä tyypissä on mutkia matkassa mutta no, mitä muuta voit odottaa kun kyse on minun rakkauselämästä (tai sen puutteesta). Kuitenkin mulla on joku kiva tunne tästä tyypistä.. Sitten olisi vielä kolmas, todella mukavan oloinen miekkonen, mutta eihän mulla tätä menoa riitä aika ihan kaikkeen joten se nyt saa odottaa. Kaikkea kun ei voi saada ja minulle riittäisi yksikin.

Tässäpä kuvio: Deittipyrkyri haluaa viedä minut treffeille toiseen kaupunkiin. Okei, miksipä ei. Kuulostaa kivalle. Mutta, koska mulla on sovittu deitti tän teini-ihastuksen kanssa seuraavalle päivälle, tulee reissusta aika nopea.
Miksi, miksi minun elämä ei voisi olla normaalia? Miksi en vaan voisi tavata siellä hemmetin ruokakaupassa sen unelmieni miehen joka vetäisisi rahkapurkkien seasta sormuksen ja sitten oltaisi happily ever after ja the end.

P.s Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) on alkanut seurustelemaan. Selkärankani on lopullisesti suorassa.

I'm back

Nyt on sitten se i:kin iskettu tän hetkisen tapailun arkkuun ja homma on lopullisesti ohi. Finito. The End.
Mähän en sitten kuitenkaan kauaa pysynyt paikoillani, vaan päätin tehdä comebackin Tinderiin vielä samana iltana. Huoh.
Suostuin yksinäisyydenpuuskissani myös deittipyrkyrin kanssa treffeille. Tiedän, tiedän... Mutta annetaan nyt mahdollisuus.
Jos ei muuta niin siinä on mies joka kerrankin panostaa deittiin, joten tuskin se ihan kamalaa tulee olemaan. Sillä nimittäin tuntui olevan ihan hyviä suunnitelmia treffeille eikä mun ole tarvinnut pistää yhtäkään tikkua ristiin asian eteen. (Toisaalta jos on vuoden yrittänyt saada mua deitille niin onhan siinä toki aikaa suunnitella niitä treffejä..)

Tinderissä taas suhisee. On tullut deittipyyntöjä ja vaikka millaista tapausta taas vastaan. Olen suostunut kaksille treffeille. Toinen on sinänsä hassu tapaus, olin nimittäin 10 vuotta sitten salaisesti kamalan vähän lääpälläni siihen tyyppiin, mutta eihän se sitä tiennyt enkä ole siitä mitään hiiskunut. Saa nähdä tunnenko itseni taas 18-vuotiaaksi vai onko lähestyvä 3-kympin kriisi tehnyt jekkujaan.

Olen myös pitkästä aikaa lähdössä baariin! Ja kyllä, aion ängätä tiukan siveellisen mekon päälleni ja pistää parastani. Ja ennen kaikkea pitää hauskaa ystävien kanssa. Ja bongailla.

Metsään mennään

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...
En kyllä yllättynyt yhtään.
Minua on vähän ärsyttänyt tänään. Tai oikeastaan jo viikon. Ehkä jopa kaksikin.
Ensinnäkin tämän hetkinen tapailu alkaa olla I:tä vaille ohi. Väärä elämäntilanne, väärät mielenkiinnonkohteet. Väärä mies.

Nyt on siis jälleen sellainen tilanne ettei ole mitään uutta (eikä edes vanhaa) miesrintamalla. Ja sekös keljuttaa.

Yksinäinen en

Sen sijaan ajan kaksi kertaa päivässä työmatkalla sillan yli, joka on täynnä niitä hemmetin rakkauslukkoja.
Joka kerta tekisi mieli teettää oma, ihan hemmetin iso lukko kaiverruksella "Minä <3 Minä itse".
Tai vaihtoehtoisesti napsia kaikki lukot irti ja heitellä järveen.

En kyllä myöskään tykkää katsella yövuoron aikana ikkunasta miten baarista palaavat ihmiset kävelevät hoiperrellen käsikädessä kotiin. Itsehän en ole edes ehtinyt baariin bongailemaan. Tai minnekään muuallekaan.

Mutta jotta ei nyt ihan pelkäksi valittamiseksi menisi niin olen alkanut harkitsemaan deitille suostumista deittipyrkyrin kanssa. Tai itseasiassa taisin jo suostua. Eihän sitä koskaan tiedä, eihän? Sehän voi ollakin ei-väärä tyyppi! Eh.. yritän taas vakuutella itselleni että tein hyvän päätöksen

P.s Harkitsen vakavasti myös comebackia Tinderiin. Ihan vaan mielenkiinnosta. Köh köh..