Aina ekat treffit

Viikonloput on yleensä sellaisia että minulla on kamala hinku ihmisten ilmoille ja täytyy olla koko ajan tekemässä jotain. Toisin sanottuna en osaa olla yhtään paikoillani.
Ja sitten on se toinen ääripää, että nautin siitä että olen ihan yksin kotona tekemättä yhtään mitään mainitsemisen arvoista. Viimeisimmät viikonloput tuo ensimmäinen vaihtoehto on vienyt voiton.

Viime viikolla mun rautainen selkäranka taipui sen verran että suostuin näkemään sitä tyyppiä jota tapailin (tai jotain). Ääh. Vaikka mä pysyin rauhallisen viileänä koko illan, myönnän että meillä oli sen verran kivaa että se pisti vähän miettimään.

MUTTA koska kaiken miettimisen lomassa katselen kuitenkin (vaikka sitten ajankuluksi) mitä muuta ympäriltä löytyy niin kappas, päädyin taas treffeille uuden tyypin kanssa. Tässä tyypissä oli oikeasti potentiaalia toisillekin treffeille!
Hommassa vaan kävi niin köhmäisesti että ennen kun ehdittiin toisille treffeille, bongasin sen sattumalta samasta baarista kesken jallushottien kumoamisen ja hupsista, päädyttiin samaan osoitteeseen yöksi.
Jos olen oikein ovela, sanon että ehkäpä se yö oli sitten niinkuin toiset treffit. Tai sitten myönnän että niin ei olisi pitänyt käydä ja... facepalm.

Ei voi kun nauraa miettiessä että monetkohan ekat treffit mulla on vielä edessä. Mä kun en ole viime aikoina varsinaisesti päässyt ekoja treffejä pidemmälle kenenkään kanssa. Vaikka kaikki sanookin että nyt pitäisi nauttia sinkkuelämästä niin onhan tämä aina turhauttavaa.
Musta vaan alkaa tuntua että mä olen jo nauttinut ihan tarpeeksi siitä että ihmisiä tulee ja menee vähän niinkuin linja-autossa olisi. Mä voisin jo haluta jäädä oikealla pysäkillä pois.

Tämän hetken tunnelmat deittailusta

P.s
Nakkikiskalla kuultua: "Sä olet mun Tinder-match. Voisinko mä tulla sun luo nukkumaan?"

Säteilevä surkea sinkku

Yleensä kun ystävien näkemiseen tulee pidempi tauko, jälleen nähdessä ensimmäisenä kysytään yleisiä kuulumisia tai kommentoidaan muuttunutta hiustyyliä.
Minun kohdallani yleensä ensimmäinen kysymys koskee miesjuttujani. Ei siinä, ymmärrän kyllä. Tämänpäiväinen jälleennäkeminen ei sinänsä ollut poikkeus mutta pisti vähän miettimään. "Sä näytät jotenkin tosi säteilevältä, oletko sä löytänyt uuden miehen?".

Mua alkoi mietityttämään että pitäisikö minun sitten näyttää surkealta sinkulta?

Ei. En ole löytänyt miestä. Itse asiassa minulla on ollut miesrintamalla todella kuiva ja tylsä kausi paria suht turhaa deittiä lukuunottamatta. Ei mitään kunnon sutinaa. Ei yhtään mitään.

Olen kyllä seikkaillut (jälleen) Tinderissä sekä bongaillut koulun käytävillä silmänruokaa mutta eihän näitä voi laskea.
Sen sijaan se tyyppi jota tapailin (tai jotain) pyysikin melko yllättäen leffaan. Eihän me olla oikeastaan pidetty yhteyttä ja koska sain siipeeni tältä tapaukselta, olen suhtautunut häneen melkoisen kylmäkiskoisesti (sanoisin että tylysti) muutenkin. 

En siis suostunut. Vielä.
Toisaalta tää tyyppi on aika periksiantamaton ja vähän kiinnostaisi tietää mikä tässä nyt on taka-ajatuksena. Mä pidän kuitenkin rautaisen selkärankani kasassa, kun sen kerran olen onnistunut tämän tyypin kohdalla rakentamaan. Eikö niin?

Tiedän että saan kamalan ripityksen kunhan ehdin juoruta ystävilleni siitä että aion ehkä jopa suostua tapaamaan sen tyypin. Mutta tapaisin sen ihan vaan uteliaisuudesta. Oikeasti!

Mutta koska en ole hetkeen ehtinyt käymään ihmisten ilmoilla, lähden tulevana viikonloppuna vähän tuulettumaan (bongailemaan) baariin ja pariin paikalliseen tapahtumaan. Joten katsotaan nyt ensin miten kivasti tämä viikonloppu vierähtää.

Ystävieni reaktio kun kerron että se tyyppi pyysi leffaan

Toivelista loppuelämälle

Useana jouluna -ja syntymäpäivänä jonkun kysyessä lahjatoiveitani olen vastannut kielipuoliposkella sen saman: "No mä haluisin miehen".
Vitsikkäinä ihmisinä ystävät ja sukulaiset ovatkin yrittäneet aina ajoittain parhaansa mukaan täyttää lahjatoivettani, milloin postikortin, milloin puhallettavan version (kyllä vain.. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut) muodossa.

Poikkeusta ei tehnyt myöskään tämänvuotinen syntymäpäivä. Siis sen osalta etten vielä(kään) saanut toivomaani.

Kuten aiemmin totesin, minua pidetään melkoisen nirsona yksilönä joten kerrotaanpas sitten millaisen miehen mä haluan niin kaikki osaa sitten varautua tulevina synttäreinä ja jouluina!
Eli seuraavaksi esittelen teille virallisen epävirallisen loppuelämäni (meneekö jo liian optimistiseksi) vaatimus -sekä toivelistani. Olkaa hyvä!

Vaatimukset:
Se tunne. Niin. SE tunne. Mikä tunne? No en minä tiedä.
Se mystinen, äärimmäisen harvinainen, lähestulkoon sukupuuttoon kuollut tunne siitä että "matto viedään jalkojen alta". Vieläkö kuvailen tarkemmin?

Siinäpä vaatimukset. Ja jos sitä tunnetta ei tule, en yleensä vaivaudu tapaamaan toistamiseen. Tähänkin on monet sanoneet että mun pitäis antaa mahdollisuus ja eihän sitä tiedä jos se tunne "herääkin" jossain vaiheessa. No mutta kun mä tunnen itseni ja tiedän että jos sellaista orastavaa tunnetta ei ole, sitä ei myöskään tule. Tämän suhteen mulla on vahva intuitio ja pyrin luottamaan vaistoihini.

Sittenpä päästäänkin toivelistaan. Tämä onkin jo eri juttu.

Toivelista:
Rehellinen, avoin, luotettava, urheilullinen, huumorintajuinen, hauska, terveellä tavalla itsevarma, komeakin vielä, spontaani, aktiivinen, huomioiva, rohkea, rento, sosiaalinen, ihana. Ja monta, monta kivaa adjektiivia lisää.
Toivelistaa on siis karsittu isolla kädellä, mutta pointti lienee selvä?

SE tunne

P.S Kävin jälleen deitillä uuden tyypin kanssa. Arvatkaa tuliko -sitä- tunnetta?
Joko strutsit osaa lentää?
Niinpä.