Herra A, B ja C

Nyt tarvitsisin Kari Salmelaista juontamaan oman elämäni napakymppiä.

On se kyllä kumma miten mulle aina käy näin et ensin ei ole yhtään ketään missään ja saan melkein huiskia pölyjä pois päältäni, kunnes sitten eräänä kauniina päivänä huomaan että olo on kuin pahimmassa tosi-tv-deittiohjelmassa, jossa pitää päättää kenelle jakaa ruusuja ja kenelle kenkää. Runsaudenpula. Ruuhka. Miten sen nyt haluaa ilmaista.

Mutta aloitetaanpa siitä että päädyin deittipyrkyrin kanssa treffeille. Toisille. Kolmansille. Neljänsille. Taisi mennä jo viidennetkin. Myönnän että on ollut kivaa ja viihdyn hänen seurassaan.

Mutta sitten.. Tinderissähän suhisi siihen malliin että bongasin sieltä 10 vuoden takaisen ihastuksen, kuten jo kerroinkin. Tässä tyypissä on mutkia matkassa mutta no, mitä muuta voit odottaa kun kyse on minun rakkauselämästä (tai sen puutteesta). Kuitenkin mulla on joku kiva tunne tästä tyypistä.. Sitten olisi vielä kolmas, todella mukavan oloinen miekkonen, mutta eihän mulla tätä menoa riitä aika ihan kaikkeen joten se nyt saa odottaa. Kaikkea kun ei voi saada ja minulle riittäisi yksikin.

Tässäpä kuvio: Deittipyrkyri haluaa viedä minut treffeille toiseen kaupunkiin. Okei, miksipä ei. Kuulostaa kivalle. Mutta, koska mulla on sovittu deitti tän teini-ihastuksen kanssa seuraavalle päivälle, tulee reissusta aika nopea.
Miksi, miksi minun elämä ei voisi olla normaalia? Miksi en vaan voisi tavata siellä hemmetin ruokakaupassa sen unelmieni miehen joka vetäisisi rahkapurkkien seasta sormuksen ja sitten oltaisi happily ever after ja the end.

P.s Se tyyppi jota tapailin (tai jotain) on alkanut seurustelemaan. Selkärankani on lopullisesti suorassa.