Ja sitten on se toinen ääripää, että nautin siitä että olen ihan yksin kotona tekemättä yhtään mitään mainitsemisen arvoista. Viimeisimmät viikonloput tuo ensimmäinen vaihtoehto on vienyt voiton.
Viime viikolla mun rautainen selkäranka taipui sen verran että suostuin näkemään sitä tyyppiä jota tapailin (tai jotain). Ääh. Vaikka mä pysyin rauhallisen viileänä koko illan, myönnän että meillä oli sen verran kivaa että se pisti vähän miettimään.
MUTTA koska kaiken miettimisen lomassa katselen kuitenkin (vaikka sitten ajankuluksi) mitä muuta ympäriltä löytyy niin kappas, päädyin taas treffeille uuden tyypin kanssa. Tässä tyypissä oli oikeasti potentiaalia toisillekin treffeille!
Hommassa vaan kävi niin köhmäisesti että ennen kun ehdittiin toisille treffeille, bongasin sen sattumalta samasta baarista kesken jallushottien kumoamisen ja hupsista, päädyttiin samaan osoitteeseen yöksi.
Jos olen oikein ovela, sanon että ehkäpä se yö oli sitten niinkuin toiset treffit. Tai sitten myönnän että niin ei olisi pitänyt käydä ja... facepalm.
Ei voi kun nauraa miettiessä että monetkohan ekat treffit mulla on vielä edessä. Mä kun en ole viime aikoina varsinaisesti päässyt ekoja treffejä pidemmälle kenenkään kanssa. Vaikka kaikki sanookin että nyt pitäisi nauttia sinkkuelämästä niin onhan tämä aina turhauttavaa.
Musta vaan alkaa tuntua että mä olen jo nauttinut ihan tarpeeksi siitä että ihmisiä tulee ja menee vähän niinkuin linja-autossa olisi. Mä voisin jo haluta jäädä oikealla pysäkillä pois.
 |
| Tämän hetken tunnelmat deittailusta |
Nakkikiskalla kuultua: "Sä olet mun Tinder-match. Voisinko mä tulla sun luo nukkumaan?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti