Kaivattu kainalo

Ystävänpäivä. Tuo sinkkujen inhokkijuhla numero 2. (Ainakin henk.koht pidän joulusta vain hitusen vähemmän).
Jotenkin se on samalla söpöä ja hirveää kuinka joka puolella on sydämiä ja suklaata ja sydämenmuotoisia suklaita. Toisaalta toivoo että saisi joskus niitä itsekin joltain ihanalta mieheltä, mutta samalla sisäinen ikisinkku tahtoisi tallata kaikki romanttiset sydänsuklaat ja ruusupuskat tasajaloin aina Kiinaan saakka.
Päätin kuitenkin piristää itseäni ja käydä katsomassa Fifty Shades of Greyn sekä ostaa jotain hyvää viiniä illaksi. Noh, leffa oli hyvä (onhan kirjakin kivaa luettavaa iltaisin... Köh köh) mutta koska yksi viinilasi näytti kovin surulliselle, päädyin juomaan koko pullon. Tästä toki seurasi se että lähdin baariin, kuten suunnittelinkin, bongailemaan avecia.
No avecia ei tällä erää löytynyt (eikä oikein muutakaan mainitsemisen arvoista) mutta vielähän tässä on hyvin aikaa tehdä lisää bongailukierroksia.

However.. jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, vanhat lämmittelijät piti minut kiireisenä seuraavana aamuna. Ja mikäpä sen äsyttävämpää ihanampaa kun maata yksin halimassa tyynyä sohvan pohjalla ja lukea härskejä ehdotuksia joita puhelimeeni piippaili. Härskejä ehdotuksia yhdeltä niistä Herra Vääristä.

Sen sijaan että olisin pienimuotoisen puutetilan kourissa innostunut näistä ehdotuksista, laitoin puhelimen äänettömälle ja pyysin seurakseni entisen heilan, joka aivan ihanana ystävänä tuli paikalle ruoan kera ja tarjosi vielä kainalopaikan päikkäreiden ajaksi.
On se vaan kivaa nukkua kainalossa ja herätä niin että toinen pitää edelleen kiinni.

Toisinaan onni on entinen heila jota voi nykyään kutsua ystäväksi.
Ja jolla on oikein passeli kainalopaikka.

Vakiokainalo edelleen kateissa