Nimittäin tässä kun tavallaan tapaillessa sitä samaa tyyppiä (vieläkin!!) olen joutunut väkisinkin pähkäilemään parisuhteen mahdollisuutta tai mahdottomuutta.
Siitäkin huolimatta että meillä on kivaa ja mielelläni treffaan sitä, olen kuitenkin keskittynyt etsimään vikoja tästä tyypistä. Mikä minua vaivaa? Etsinkö minä puoliväkisin jotain syytä sanoa adios ja jatkaa ruikuttamista sinkkuudesta?
Ihanko vain siksi koska matto ei ole lähtenyt jalkojen alta ja fiksummat kertoo että sen pitäisi lähteä niin että kannat kattoon?
Puhumattakaan mun omasta mielikuvasta joka on juurikin sellainen ettei silloin käytännössä edes tarvitsisi miettiä että "onkohan se tuo vai eiköhän se ole".
Niin. Taas ollaan tässä.
Mitä enemmän vietän aikaa sen saman tyypin kanssa, sitä enemmän mulla on sellainen olo että mä en tunne tarpeeksi. Siis minulla ei vain tule sellaista tunnetta mitä kaipaan. (Tässä tarkempi selitys siitä tunteesta)
Mulla on takana pari pidempää parisuhdetta ja kohtuullinen kasa niitä lyhyempiä, enkä muista että ikinä olisin miettinyt näin tarkkaan asioita. Olenko mä oikeasti kasvanut aikuiseksi vai johtuuko tämä taas siitä mun pienestä nirsoudesta?
Nyt tartteis jotain fiksua neuvoa.
Aaarght. Aina mulle käy näin. The search continues.
P.s Hieman yllättäen jo ajat sitten vakiintunut vanha "special" ystävä laittoi viestiä ja kertoi että olisi kiva pitää hauskaa mun kanssa. Tottakai. Heti. Kyllä. Ehdottomasti. Me sinkuthan ollaan aina valmiita pitämään hauskaa, etenkin varattujen miesten kanssa.
Voi hyvää päivää. Vaihdan kohta puhelinnumeroa.
Hmm, alkaa aina vaan enemmän tuntumaan, että se oonki mä, joka tätä blogia kirjottaa.. Paitsi etten oo hauska. Enpä osais paremmin kuvailla. Varattuja miehiä myöten.. -Jenna
VastaaPoistaOi kiitos. Ikävä et sullakin on samanlaisia kokemuksia mutta silti jotenkin lohduttavaa tietää että mulla on kohtalotoveri! :D
Poista