Ollessani viikonloppuna baarissa, kuulin jälleen kerran vaikka minkälaista iskuyritystä mutta tällä kertaa kuitenkin illan paras meni ystävälleni, jota joku random tuli heruttelemaan kysymällä että "irtoisko munasolu?". No arvatkaapa irtosiko.
Toisaalla kyllä on irronnut, eksäni on nimittäin hiljattain saanut perheenlisäystä. Jotenkin aina nämä vauvauutiset, varsinkin entisien heilojen, on sellaisia että ei tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Todella hieno juttuhan se on ja olen onnellinen heidän puolesta, mutta kyllähän se vähän hassulta tuntuu. Mietityttää, että olisinko minä nyt tuossa tilanteessa, jos meidän suhde olisi kestänyt.
Olen mä toki tapaillut paria iskää mutta kertaakaan ei ole tuntunut kovin luontevalta hengailla niiden lapsien kanssa. En ehkä ole kovin ideaalia äitipuolimatskua.. Ja onhan se niin että kun on mentävä lasten ehdoilla, hommasta voi tulla aika haasteellista.
No siis ainakin minulle.
Itselläni ei ole oikein ikinä ollut mitään vauvakuumetta ja ajoittain olenkin miettinyt että onkohan mun biologinen kello vähän viallinen, kun mulle ei ole koskaan tullut sitä "aaaaaaaww"-tunnetta kun näen vauvoja. Enimmäkseen vaan pelottaa että miten sellaisen kanssa ollaan ja entä jos mä rikon sen.
En edes tiedä haluanko omia. Ja ehkäpä minun ei tässä vaiheessa tarvitsekaan tietää.
P.S. Bongasin joku kuukausi sitten Tinderistä (Oh, dear..) yhden tyypin jonka kanssa olen tsättäillyt niitä näitä. Eilen se sit pyysi treffeille ja suostuin. Saa nähdä meneekö kolmas Tinder-deitti samaan kategoriaan kuin aikaisemmatkin. Mutta hei, ainakaan sillä ei ole lapsia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti