Oli muuten todella ihanaa huomata miten moni jaksoi huolehtia voinnistani ja ilmoittautui auttamaan tarvittaessa. Ja sitten oli myös niitä (aamudeitti) jotka ei millään ymmärtäneet että en jaksa enkä halua lähteä kuumeessa treffeille. Pitkä pinnani oli koetuksella kun jouduin tästä muistuttamaan joka ikinen päivä, toisinaan jopa kahdesti päivässä. Nyt tiedän mitä "innokas" oikeasti tarkoittaa.
Mutta takaisin aiheeseen...
Viime viikkoinen iltadeitti meni siis (jälleen kerran) aikalailla niinkuin kuvittelinkin; Ihan kiva rupatella niitä näitä pari tuntia mutta ei kiitos muuta.
Mikä minussa on etten voi vain kuunnella itseäni ja todeta että kun musta tuntuu jo ennen ekoja treffejä että tämä(kin) on yksi niistä vääristä, niin miksi menisin tuhlaamaan kummankaan aikaa turhanpäiväisiin jorinoihin? Olen selkeästi ihan liian ystävällinen.
Tosin, tälle deitille menin vain koska äitini kehotti tapaamaan joskus niitä "rauhallisempia" miehiä.
No nyt on tavattu ja ei ollut ainakaan tämä rauhallinen mies se minun juttu.
Tietysti asiaan vaikutti myös se ettei minuun tee vaikutusta jos ei yhtään panosta omaan olemukseensa edes treffejä varten. Eihän sellainen ihminen panosta sitten myöskään toiseen ihmiseen, saatikka parisuhteeseen? Kyllä minä ainakin tahdon näyttää nätiltä kulkiessani käsikädessä (jos sinne asti päästäisiin), olipa kyseessä vasta alkanut tapailu tai sitten vuosien liitto. Näin ollen en tietenkään mene räjähtäneenä myöskään ensitreffeille -ja sitä odotan myös vastapuolelta.
Tämä iltadeittihän oli siis Tinder-löytö numero kaksi. (Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että sattuneesta syystä kolmatta ei tule mutta en koskaan sano ei koskaan.)
Ja kyllä! Kuvien perusteella on näköjään todella helppoa erehtyä. Tietysti jokainen valkkaa juuri ne parhaimmat kuvat (Hello, my name is Photoshop) ja kuvakulmat mitä sitten esitellä Tinderissä ja toivoa sydäntä, mutta ei sekään ole oikein jos mennään jo ihan räikeästi todellisuuden kaunisteluun. Eikä ainakaan reilua. Vaikka en pidä itseäni erityisen pinnallisena ihmisenä, niin kyllä se ulkonäkö vain vaikuttaa aika paljonkin siihen katsooko toista ihmistä sekunnin vai kymmenen sekuntia -ja mitä itse sen kymmenen sekunnn aikana toiselle eleillään viestii.
Tämä iltadeittihän oli siis Tinder-löytö numero kaksi. (Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että sattuneesta syystä kolmatta ei tule mutta en koskaan sano ei koskaan.)
Ja kyllä! Kuvien perusteella on näköjään todella helppoa erehtyä. Tietysti jokainen valkkaa juuri ne parhaimmat kuvat (Hello, my name is Photoshop) ja kuvakulmat mitä sitten esitellä Tinderissä ja toivoa sydäntä, mutta ei sekään ole oikein jos mennään jo ihan räikeästi todellisuuden kaunisteluun. Eikä ainakaan reilua. Vaikka en pidä itseäni erityisen pinnallisena ihmisenä, niin kyllä se ulkonäkö vain vaikuttaa aika paljonkin siihen katsooko toista ihmistä sekunnin vai kymmenen sekuntia -ja mitä itse sen kymmenen sekunnn aikana toiselle eleillään viestii.
Jos siis käy niin hyvin että se kymmenen sekunnin katse on molemminpuolinen.
Se kun vain on niin että ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään..... Noh, sitä katsellaan sitten myöhemmin.
 |
| Valitettavaa mutta totta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti